Olemme puutarhassa

Kesäkuu on raparperin parasta satokautta: varret ovat ehtineet täyteen mittaansa mutta eivät ole vielä puutuneet kuivakkaiksi. Tuttuakin tutummalla kasvilla on yllättävä historia.

Raparperia löytyy varmaan jokaisesta suomalaisesta puutarhasta, niin yleinen ja tuttu viljelykasvi se on. Kaikilla meillä lienee omat makumuistomme raparperista, useimmille raparperi tuo mieleen lapsuuden aurinkoiset ja huolettomat kesät ja kotien perinteiset kesäherkut. Meille raparperi on odotettu kesän airut ja arvokas vitamiinien lähde, jolla korvataan marjat ja hedelmät ennen niiden sesonkia. Kotipihallamme kasvaa raparperia neljässä eri paikassa: yrttitarhassa sekä yhdessä kukkapenkissäkin. Lisäksi palstallamme on iso vanha raparperipehko, joka tuottaa vuosittain valtaisan määrä satoa.

Nykyään tuntemamme raparperikasvi (Rheum × cultorum) on monen Rheum-suvun eri lajin risteymä. Raparperit ovat alun perin kotoisin Keski- ja Pohjois-Aasiasta. Lajeja R. officinale ja R. palmatum on viljelty ikiaikoja lääkeyrtteinä Kiinassa ja Intiassa. Lääkkeenä käytetään erityisesti juurta, jolla on voimakas laksatiivinen vaikutus eli se on oiva lääke ummetukseen. Kiinalaisessa ja intialaisessa lääketieteessä raparperit tunnetaankin puhdistavina yrtteinä.

Eurooppaan raparperi kulkeutui keskiajalla. Venäläiset hallitsivat kauan raparperin kansainvälistä kauppaa mutta saivat briteistä kilpailijan. Joskus 1700-luvun loppupuolella britit ottivat kasvin myös kulinaariseen käyttöön. Tämän teki mahdolliseksi sokerin käytön yleistyminen; ilman sokeria ei raparperista oikein voi valmistaa ruokaa, koska se on niin hapanta.

Raparperi on siis tavallisuudestaan huolimatta aika eksoottinen kasvi!

Raparperipehko

Tatarkasvien heimoa

Raparperi kuuluu tatarkasvien heimoon (Polygonaceae) eli se on sukua muun muassa suolaheinälle ja tattarille. Sen näkee erityisesti kukkien ulkonäöstä: raparperin kukka on tyypillinen tatarkasvin latvakukinto. Raparperilla on valtavan paksu, melkeinpä puun juurta muistuttava juurakko, josta kasvaa ruusuke suuria lehtiä pitkine paksuine lehtiruotineen. Raparperi on perenna – hyvin pitkäikäinen sellainen, mikä varmaan selittääkin sen suuren suosion: kerran istutettu raparperi ei hevillä häviä puutarhasta!

Raparperin käyttö

Raparperinvarsia

Kulinaarisessa käytössä raparperista hyödynnetään mehevät lehtiruodit. Ne sisältävät erilaisia orgaanisia happoja, eniten omenahappoa. Parhaiten kuitenkin tiedetään se, että raparperinvarsissa on myös haitallista oksaalihappoa. Pitoisuus on samaa luokkaa kuin pinaatinlehdissä. Oksaalihappo sitoutuu suolistossa kalkin kanssa liukenemattomaksi oksalaatiksi, joten raparperia neuvotaankin käytettäväksi yhdessä kalkkipitoisten ruoka-aineiden, esimerkiksi maitotuotteiden kanssa.

Sen sijaan raparperin lehdet sisältävät niin paljon kalsiumoksalaattikiteitä että niitä pidetään myrkyllisinä. Kalsiumoksalaattikiteet voivat aiheuttaa virtsa- ja munuaiskiviä. Lehtiä ei siis pidä käyttää ravinnoksi. Myöskään juuren käyttämistä yrttilääkkeenä ei kannata omin päin kokeilla.

Raparperinvarret sisältävät myös hyödyllisiä hivenaineita ja vitamiineja: paljon kaliumia ja vitamiineista eniten C-vitamiinia. Varret ovat 95-prosenttisesti vettä joten raparperiruokiin ei juurikaan tarvitse lisätä vettä. Kuiva-aineesta 74% on kuituja joten raparperi on aika hyvä kuidun lähde.

Lehtiruotien sisältämät hapot ja aromiaineet luovat raparperin ainutlaatuisen hedelmäisen maun. Raparperia käytetään erityisesti hilloissa, jälkiruoissa ja leivonnassa, mutta voi varsista tehdä myös muita kuin makeita ruokia, esimerkiksi relissejä ja muita lisäkkeitä pääruoille. Raparperin mehua voi käyttää sitruunamehun tapaan marinadeissa ja vastaavissa. Mutta eiköhän makea piirakka ole klassisin raparperiruoka!

Raparperin viljely

Raparperi kukoistaa erityisesti viileässä ilmastossa, minkä vuoksi se onkin suositumpi Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kuin lämpimämmillä seuduilla. Itse asiassa raparperi ei kovin hyvin viihdy yli 25 asteen lämpötilassa.

Raparperipehko keväällä

Raparperi pärjää monenlaisessa maassa, mutta parhaimmillaan se on ravinteikkaassa kasvupaikassa. Raparperi kaipaa vettä mutta vaatii kuitenkin hyvän ojituksen. Hyvä tapa on antaa raparperille peruslannoitus keväällä kasvun alkaessa esimerkiksi kompostoidulla lannalla ja peitellä juurakko katekerroksella. Sen lisäksi kasvi ei muuta kaipaa kasvukauden aikana kuin ehkä kastelua kuivina jaksoina!

Raparperia voi lisätä siemenistä, mutta jälkeläisistä ei välttämättä tule emokasvin kaltaisia. Helpointa raparperin lisääminen on jakamalla juurakosta osia, joissa on vähintään yksi silmu. Jos on tilaa niin raparperista voi istuttaa kasvimaalle vaikkapa komea kujanteen! Taimiväliksi täytyy jättää lähes metri jotta kasveilla on tilaa kasvaa täyteen mittaansa.

Raparperisatoa neuvotaan yleisesti korjaamaan vain alkukesällä, jotta kasvi ei kärsisi sadonkorjuusta liikaa. Meillä on tapana lopettaa säännöllinen sadonkorjuu keskikesällä mansikan satoaikaan. Mansikka ja raparperi sopivat niin hyvin yhteen, että on aivan pakko saada raparperia hilloon ja jälkiruokiin yhdessä tuoreiden mansikoiden kanssa. Varret korjataan kiertämällä ja nyhtämällä minkä pitäisi olla parempi tapa kasvin terveyden kannalta kuin varsien leikkaaminen.

Jos haluaa keväällä aikaistaa ensimmäistä satoa voi raparperipehkon peittää esimerkiksi ämpärillä. Pimeässä ja lämpimässä mikroilmastossa ensimmäiset versot kasvavat nopeasti miedon makuisiksi ja rapeiksi ja niistä pääsee valmistamaan sesongin ensimmäiset raparperiherkut! Tätä ”pakottamista” (englanniksi forcing) ei kuitenkaan kannata jatkaa pitempään jotta kesän sato ei vaarannu.

Seuraa blogia jos olet kiinnostunut raparperiresepteistä: tässä kuussa kokeilemme erilaisia raparperikompotin ohjeita!