Kuukauden kasvi: vuonankaali | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kuukauden kasvi: vuonankaali

Vuonankaali

Vuonankaali on talvisalaatti par excellence: se kasvaa vielä syksyn viilenevässä säässä, säilyy syöntikunnossa myöhäissyksyyn asti ja selviää talven ylikin. Maku on pähkinäinen ja koostumus nahkean rapea.

Vuonankaali

Vuonankaali

Vuonankaali kuuluu suosikkeihimme salaattikasveissa, mutta sen viljeleminen on vaatinut jonkin verran opettelua. Tänä vuonna olemme ensimmäisen kerran saaneet hienon sadon joten olisikohan niksit nyt hallussa…

Virmajuurten sukua

Kuusamakasveihin (Caprifoliaceae) kuuluva (ranta)vuonankaali (Valerianella locusta) ei itse asiassa ole salaatti siinä mielessä, että se ei ole kovin läheistä sukua salaateille (Lactuca), jotka kuuluvat asterikasveihin (Asteraceae). Kuten nimikin antaa ymmärtää vuonankaali kasvaa luonnossa meren rannoilla ja rakkolevävalleissa, Suomessakin sitä löytyy jonkin verran Ahvenanmaalta ja saaristosta. Yksivuotinen vuonankaali muodostaa loppukesästä tai syksyllä lehtiruusukkeen, joka talvehtii. Keväällä kasvi kukkii vaaleansinisin tai valkoisin kukin, jotka ovat sarjamaisessa viuhkossa. Keskikesällä hedelmät kypsyvät ja leviävät uusille kasvupaikoille.

Vuonankaalin viljely

Vuonankaalin viljelyn niksi on se, että kasvin luontainen kasvusykli otetaan huomioon. Vuonankaali kuuluu ns. lyhyen päivän kasveihin eli sitä ei pidä kylvää keväällä, silloin se alkaa välittömästi kukkia ja lehtisato saa jäämättä. Toistaiseksi meidän kokemuksen mukaan paras aika kylvää vuonankaali on keskikesällä: silloin lehtiruusukkeet ehtivät kasvaa täysikasvuisiksi syksyn aikana. Tänä vuonna kylvimme kokeeksi vuonankaalia myös elokuussa ja syyskuussa. Elokuunkin kylvöt ovat kehittyneet hyvin vaikka niistä ei aivan täysikasvuisia ole ehtinyt tullakaan. Jää nähtäväksi saako niistä sadon vielä keväällä ennen kuin kasvi yltyy kukkimaan. Sen sijaan syyskuun kylvöt itivät huonommin.

Vuonankaali harson alla

Vuonankaali harson alla

Vuonankaali sopii siis hyvin kylvettäväksi kasvimaalla lohkoon, jossa on alkukaudesta kasvanut nopeasti kehittyviä kasveja kuten retiisiä, pinaattia ynnä muuta. Vuonankaali on vähään tyytyväinen eivätkä tuholaiset tunnu olevan siitä kauhean kiinnostuneita. Kuten arvata saattaa, vuonankaali pitää kosteasta maasta, mutta kosteuttahan yleensä riittää loppukesällä ja syksyllä joten sekään ei ole ongelma. Olemme yleensä käyttäneet hajakylvöä rivien sijasta, jotta tila tulisi maksimaalisesti hyödynnettyä.

Näin myöhäissyksyllä olemme varmuuden vuoksi peittäneet vuonankaalin harsolla pakkasöiden varalta, vaikka se ei välttämättä ole tarpeen. Kylmän yön jälkeen vuonankaali sulaa taas priimakuntoon. Lavaviljely olisi varmaan loistoratkaisu: siten satoa voisi ehkä korjata talven aikanakin! Leudompien talvien Keski-Euroopassa vuonankaali on suosittu talvisalaatti, sitä on tarjolla läpi talven toreilla ja kaupoissa.

Vuonankaali korjataan leikkaamalla ruusuke kokonaan maasta pois. Aivan alimmat lehdet saa yleensä heittää pois.

Vuonankaalin käyttö

Tärkeää vuonankaalin käytössä on että ruusukkeet huuhtelee hyvin ennen käyttöä, jotta salaattiin ei päädy hiekkaa ja multaa. Pieniä puikeita lehtiä ei irroteta erilleen, vaan ruusukkeet pidetään mahdollisuuksien mukaan kokonaisina. Sillä tavoin ne ovat hyvin koristeellisia salaatissa. Vuonankaalin pähkinäistä aromia korostaa saksanpähkinäöljystä valmistettu salaatinkastike. Vuonankaali ei välttämättä kaipaa muita kasviksia rinnalleen, vaan salaatin voi valmistaa pelkästään siitä.

Käytimme vuonankaalia lehtisalaattina esimerkiksi talvisella salaattilautasella viime maaliskuussa.

Vuonankaali talvisella salaattilautasella

Vuonankaali talvisella salaattilautasella

Vastakaikua

    hese · Marraskuun 18. päivänä 2013 klo 17.59

    Liidelissä tarjolla nyt.
    Täyttävää lisuketta.
    Sopiiko kaikille mahoille?
    Täytyy kokeilla kasvattaa ansarissa kesällä.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Raili Koponen · Helmikuun 16. päivänä 2014 klo 16.20

    Vuonankaali sopii minun makuuni.Näin se eka kerran kaupassa 14.02.2014.Hyvä syödä sellsiaenaan tai leivän päällä.Näyttävä koristeena jota ei siirretä syrjään vaan syödään.Monipuolinen käyttää/monen makuhermoille sopiva.
    Mutta MISTÄ saa siemeniä?Tahtoisin kokeilla kun en ole puutarhakukista kiinnostunut,suuhunpantavasta sitäkin enemmän.
    Toivottavasti saan tietoa.Sitä ja kevättä odotellessa terveisin Raili

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Vallaton mummeli · Maaliskuun 20. päivänä 2015 klo 12.10

    Kivat sivut. Löysin tänne etsiessäni tietoa vuonankaalista. Laitoin linkin sivullenne blogissani. Terveisin!

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Actinidia · Maaliskuun 30. päivänä 2015 klo 8.49

    Kiitos hyvästä artikkelista! Ranksan matkalla söin päivittäin vuonankaalia ja rakastuin välittömästi! En ennakkoon tiennyt vuonankaalista mitään mutta artikkelisi jälkeen olen taas fiksumpi, kiitos! Täytynee itsellekin ostaa siemeniä ja laittaa pihalle kasvamaan. Sen verran hyvänmakuista salaattia oli 🙂

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Leena Jokelainen · Joulukuun 22. päivänä 2017 klo 3.04

    Olen myös ihastunut Vuonankaaleen. Mukavan makuinen jopa leivän päällä ja sellaisenaan salaattina. Olisipa vain useammin saatavana Rovaniemelläkin. Maistakaa, tykästytte.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Suvi Latva-Pirilä · Marraskuun 5. päivänä 2018 klo 17.09

    Olen muutama vuosi sitten kasvattanut vuonankaalia. Nyt sitä on itsestään ilmestynyt kasvimaalle. Leviääkö se itse siementämällä vuodesta toiseen? En ole huomannut sitä pariin vuoteen, mutta tänään kasvimaata kääntäessäni näin monta hyvinvoivaa tainta.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Minna / Hiidenkiven puutarhassa · Tammikuun 26. päivänä 2019 klo 15.52

    Hyvä artikkeli! Etsin tietoa vuonankaalista, kun löysin sen siemeniä. Tänä vuonna minulla on tarkoitus kokeilla kaikkea uutta kasvimaalla, joten olen päättänyt napata ennakkoluulottomasti vähän sitä sun tätä, mitä vain vastaan tulee. Vuonankaalista en ollut kuullutkaan ennen, joten artikkeli ja kommentit olivat hyvin rohkaisevaa luettavaa 🙂 Kiitos ja mukavaa viikonloppua!

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *