Pensas- ja salkopapujen satokausi on parhaimmillaan. Mutta miten ne pitäisi käsitellä?
Härkäpapujen tuorekäytön yhteydessä on keskustelupalstallamme tänä kesänä ollut puhetta siitä, miten erilaiset palkokasvit pitää käsitellä ennen syömistä. Useimmat tietävät, että pavut ovat myrkyllisiä, ellei niitä keitetä, mutta mitä papuja tämä koskee? Ja koskeeko se samalla tavalla sekä kuivattuja että tuoreita papuja?
Pari vuotta sitten lämpimänä kesänä saimme niin hyvän papusadon, että siemeniä riitti kuivatettavaksi asti. Siinä yhteydessä päivittelimme, kuinka papujen nimitykset ovat hämääviä: kaupassa myydään valkoisia ja ruskeita papuja, voipapuja ja kidneypapuja, mustasilmä- ja adjukipapuja, mutta siemenkaupassa pensas-, salko- ja ruusupapuja. Mikä vastaa mitäkin?
Kaiken maailman papuja
Suurin osa sekä kaupan olevista että puutarhoissa viljeltävistä pavuista kuuluu tarhapapuihin (Phaseolus vulgaris). Tarhapapuja ovat niin pensaspavut kuin salkopavutkin sekä useimmat kaupan pavuista: muun muassa valkoiset, ruskeat ja kidney-pavut.
Tarhapapu on alun perin kotoisin Amerikasta. Sen sijaan esimerkiksi mung-, adsuki-, soija- ja mustasilmäpavut ovat muita, erityisesti Aasiasta ja Afrikasta kotoisin olevia papulajeja. Härkäpapu puolestaan on eurooppalainen laji, joka on lähempää sukua herneen kuin tarhapapujen kanssa. Tämä selittää erot myöskin näiden eri papujen käsittelyssä. Kannattaa tutustua Eviran sivuilta löytyvään tiedostoon, jossa on luettelo erilaisista pavuista sekä niiden suositelluista keittoajoista. Luettelo koskee nimenomaan kuivattuja papuja.
Eviran FAQ-sivuilla on myös vastaus kysymykseen ”minkä takia palkoineen syötäviä papuja (leikko-, vaha- tai taitepapuja) ei suositella syötäväksi raakoina tai liian lyhyen aikaa keitettyinä?” Se kuuluu: ”Monet pavut sisältävät proteiineihin kuuluvaa myrkyllistä lektiiniä (fytohemagglutiniinia). Useat pavut sisältävät lisäksi yhdisteitä, jotka estävät proteiinien hajoamista ruoansulatuskanavassa. Lektiinit eivät ole vesiliukoisia myrkkyjä, kuten esimerkiksi korvasienen gyromitriini, vaan ne ovat valkuaisaineita, jotka tuhoutuvat vain kunnon lämpökäsittelyssä. Huolellinen huuhtelu ja liotus sekä riittävän pitkä keittäminen ovatkin papujen sisältämien myrkkyjen vuoksi erityisen tärkeitä nimenomaan kuivatuissa pavuissa. Tuoreetkin pavut tulee aina kypsentää ennen käyttöä esim. keittämällä tai höyryttämällä. Papujen sisältämät haitalliset aineet hajoavat vajaan kymmenen minuutin keittämisen jälkeen. Keittoajan pituus riippuu mm. papujen paksuudesta. Keittämättömät tai liian lyhyen ajan keitetyt pavut voivat aiheuttaa ruokamyrkytyksen.”
Vastaus on valitettavasti vähän epämääräinen, koska siinä ei tarkemmin määritellä mitä kaikkia papulajeja tämä ohje koskee. Meillä Suomessa viljellään tuorekäyttöön palkoineen yleensä tarhapapuja (kuten mainitut leikko-, vaha- tai taitepavut) sekä ruusupapuja. Niihin liittyy tuo lektiinivaara eli tuoreet palot on kuumennettava kunnolla ennen nauttimista, muuten niistä voi saada ruokamyrkytyksen.
Kuumennus on olennaista
Koska lektiini ei ole vesiliukoista, kuumennus ei välttämättä tarkoita nimenomaan keittämistä, kunhan palkoja käsitellään riittävän kauan riittävän korkeassa lämpötilassa. Ruokamyrkytysepidemioita on Eviran mukaan liittynyt myös hitaasti kypsentäen valmistettuihin ruokiin sekä sellaisiin pataruokiin, joissa ruuan sisälämpötila ei ole noussut riittävän korkeaksi. Ruoan kuumennus ainoastaan +80°C:seen voi jopa nostaa toksisuutta niin, että tällaisten papujen syöminen on jopa vaarallisempaa kuin raakojen papujen.
Jos kuitenkin pitää huolen riittävästä lämpötilasta, pavut voi valmistaa muutenkin kuin keittämällä. Esimerkiksi reseptikokoelmastamme löytyvässä ohjeessa Tuliset vokkipavut papuja ei keitetä, vaan ne paahdetaan ensin kuumalla pannulla ja sitten höyrytetään maustekastikkeessa. Pääasia, että riittävä kuumennus kestää tuon vajaat kymmenisen minuuttia.
Tämä kannattaa ottaa huomioon myös silloin, kun pakastaa papuja myöhempää käyttöä varten: jos ryöppäys ennen pakastamista kestää 2–3 minuuttia, niin sulattamisen jälkeen papuja pitää vielä kuumentaa riittävän kauan, jotta lämpötila on ainakin viitisen minuuttia yli 80 asteen. Muistamisen helpottamiseksi kannattaa aina ryöpätä papuja suunnilleen yhtä pitkän ajan ennen pakastamista, silloin ei tarvitse sulattamisen jälkeen ihmetellä, kuinkahan kauan kypsennystä vielä tarvitaan.
Pähkinäiset pavut
Papujen keittämisessä on se ikävä puoli, että varsinkin voimakkaasti kiehuvassa vedessä keitetyt palot alkavat hajota ja ruuasta tulee ”sotkuista”. Tämän vuoksi meillä mieluummin höyrytetään palot ja mahdollisesti paistetaan sen lisäksi. Yksi lempiruuistamme onkin höyrytetyt vihreät pavut saksanpähkinärouheen kera.
Uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä (4/2016) on oiva vinkki siitä, miten ihanan papulisäkkeen voi valmistaa yhdessä astiassa: ensin papuja höyrytetään kannen alla paistinpannussa muutamia minuutteja, sitten veden annetaan höyrystyä pois. Tähän on yleensä jo kulunut kymmenisen minuuttia. Sitten pannulle lisätään öljyä ja mausteita ja papuja paistetaan kunnon lämmöllä. Lopuksi lisätään pähkinärouhe (lehden ohjeessa käytetään maapähkinöitä). Seuraavassa on oma reseptimme, jota on muokattu ottamalla huomioon tuo kätevä valmistustapa.
Kiva blogi sinulla! Olenkin eka kertaa täällä. Kesäterkkuja Pihakuiskaajan puutarhasta Joensuusta. Blogissani (→) on puutarhakirjojen arvonta. Käyhän kurkkaamassa jos kiinnostaa. Mukavaa loppuviikkoa!
Kiitos kivasta palautteesta! Hyviä kirjoja sinulla tarjolla…
Sain naapurista suuria vihreitä papuja. Siivosin mutten tiedä mitä niille tehdä. Kauanko keitellä jne., vai vippaanko variksille. En kaipaa mahavaivoja. Täällä keitetään suolavedessä mutten tiedä kauanko. Viesti tulee Saaremaalta.
Terveisiä Saarenmaalle! Sanoisin että jos keität papuja kymmenen minuuttia kiehuvassa vedessä niin ei pitäisi tulla mahavaivoja. Suolavedessä keittäminen säilyttää papujen värin raikkaana joten suosittelemme samaa kuin saarenmaalaisetkin. Hyvää ruokahalua!
Minä söin ravintolassa näitä ja sain ilmeiseti ruokamyrkytyksen. Meitä oli kolme naista, tilasimme misokanaa, jossa oli näitä papuja. Vain minä sain heti syötyäni juosta vessaan ja olo oli todella karmea, kunnes vatsani meni ihan sekaisin. Kun vatsa oli tyhjä, alkoi olo helpottamaan. Kokki oli tainnut keittää liian vähän aikaa minun annosstani.
Ikävä kuulla! Vatsasi voi myös olla herkempi reagoimaan lektiiniin kuin ystäviesi. Meille on syntynyt käsitys, että monet kokit suosivat mahdollisimman lyhyttä kypsennystä papujen pitämiseksi ”rapsakoina”; lehtien resepteissäkin näkee suositeltavan vain 4 minuutin kuumennusta. Ehkä se juuri ja juuri riittää, jos palot ovat ohuita (”fin” niin kuin ranskalaiset sanovat), mutta paksummille paloille se ei välttämättä riitä. Toivottavasti annoit keittiölle palautetta!
Kiitos vastauksesta, minulta on poistettu sappirakko ja herkkävatsainen olen. Palaute meini varmaan keittiölle, kun tarjoilija säikähti minun sairasta olemustani. Ihana, että löysin teidän nettisivut 🙂
Kiitos vastauksesta 🙂
Moi. Voiko salkopapujen keitinveden – keitetty n. 30 min – käyttää hyödyksi, vaikka keiton pohjaksi? Vai onko edelleen myrkyllistä?
Moi moi! Kuten Eviran ohjeistuksesta käy ilmi, lektiini ei ole vesiliukoista eli sen ei pitäisi liueta keitinveteen, vaan se tuhoutuu papuja kuumennettaessa, varsinkin jos 30 minuuttia keittelee tuoreita papuja. Sillä perusteella keitinveden voisi ilmeisesti käyttää ruuanlaitossa. Meidän mielestä keitinvesi ei kuitenkaan ole kovin houkuttelevaa hajultaan, joten itse emme ole käyttäneet sitä ruuanlaitossa. Sen sijaan olemme antaneet veden jäähtyä ja käyttäneet sen lannoitevetenä tai kompostin kosteuttamiseen!
Kiitos! Tosi selkeästi kerrottu!