Palstalta pöytään: kasviksia kreikkalaiseen tapaan | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Palstalta pöytään: kasviksia kreikkalaiseen tapaan

A la grecque

Kasvisten valmistaminen kreikkalaiseen tapaan tarkoittaa niiden kypsentämistä ja marinoimista mausteliemessä. Tämä valmistustapa soveltuu monenlaisille kasviksille.

Tällä kertaa käytimme salaattifenkolia ja kukkakaalia. Salaattifenkolisatomme oli korjattava yhdellä kertaa, koska fenkoli lopetti yhtäkkiä lehtimukulan kasvattamisen ja päätti ryhtyä kukkimaan. Siinä tilanteessa ei pidä viivytellä: jos haluaa saada edes jonkinlaisia maistiaisia fenkolista, se on käytettävä heti.

Fenkolia ja kukkakaalia à la grecque

Fenkolia ja kukkakaalia à la grecque

Fenkolin lehtitupet olivat kuitenkin laihtuneet jo niin vähiin, että lisäsimme joukkoon myös torilta ostetun uuden sadon kukkakaalin. Yhdessä niistä syntyi ”salaattifenkolia ja kukkakaalia à la grecque”. Liemeen tulee oliiviöljyä, sitruunamehua, viinietikkaa ja valkoviiniä sekä yrttejä ja mausteita. Yleensä reseptissä käytetään laakerinlehtiä, korianterinsiemeniä, timjamia ja fenkolinsiemeniä, mutta emme lisänneet tällä kertaa fenkolin siemeniä, olihan ruoassa jo fenkolia muutenkin.

Klassinen kasvisten à la grecque -yhdistelmä on porkkanoita, sipulia ja herkkusieniä, mutta olemme valmistaneet tämän reseptin mukaan monia muitakin kasviksia. Yksi variaatio ruokalajista näkyy ruokablogimme tunnuskuvassa kotisivulla, siinä käytimme myös paprikaa ja vihreitä papuja. Kasvikset kreikkalaiseen tapaan onkin mainiota sadonkorjuuruokaa, koska lähes kaikkea kasvimaalta voi käyttää, kunhan se on kyllin kiinteää keitettäväksi.

Kasvikset keitetään mausteliemessä siten että ne säilyvät kuitenkin kiinteinä ja rapeina. Ensin kiehuvaan liemeen lisätään pisimmän kypsennyksen vaativat kasvikset kuten esimerkiksi juurekset ja muut vasta myöhemmin. Kasvisten annetaan sitten jäähtyä liemessä ja maustua yön yli. Marinoidut kasvikset voi tarjota herkullisena alkupalana tai lisäkkeenä ja ne säilyvät jääkaapissa jopa yli viikon. Kannattaa siis saman tien tehdä koko annos!

Katso resepti

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *