Palstalta pöytään: uunijuureksia vehnänjyvien kera | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Palstalta pöytään: uunijuureksia vehnänjyvien kera

Lämmin juures-vehnänjyväsalaatti

Syyskuu on juuresten sadonkorjuuaikaa. Kaikkea satoa ei kuitenkaan viedä varastoon, vaan juureksista nautitaan nyt kun ne ovat mehevimmillään.

Monet juureksista menettävät osan maukkaudestaan säilytyksen aikana. Esimerkiksi palsternakan maku on ehdottomasti parhaimmillaan suoraan palstalta pöytään kannettuna. Varastossa juureen tallentuneet sokerit alkavat muuttua tärkkelykseksi ja sen makeus hiipuu hiljalleen. Kotipuutarhurit ovatkin etuoikeutetussa asemassa: harva kuluttaja pääsee nauttimaan yhtä tuoreista ja herkullisista juureksista!

Vastakorjattu sato kannattaa valmistaa yksinkertaisella tavalla jotta tuoreet aromit pääsevät oikeuksiinsa. Paahtaminen on yksi parhaista tavoista tuoda esiin juuresten makeus ja mehevyys. Uunissa paahdetut juurekset maistuvat niillekin, jotka ovat vieraantuneet juureksista saatuaan eteensä liikaa keitettyjä porkkanoita. Sosekeittoihinkin saa aivan uuden aromin kun kasvikset paahtaa uunissa keittämisen sijaan ennen soseuttamista. Sama pätee muuten myös omenasoseeseen: uunissa kypsentäminen tuo siihen ihanan uuniomenan aromin.

Juureksia vehnänjyvien ja jogurttikastikkeen kera

Juureksia vehnänjyvien ja jogurttikastikkeen kera

Uunijuurekset ovatkin yksi helpoimmista juuresresepteistä, ne maistuvat sekä lisäkkeenä että sellaisenaan. Mukaan voi toki lisätä muitakin vihanneksia sekä vaikkapa omenia, kunhan ottaa lyhyemmän kypsennysajan huomioon. Seuraavassa reseptissä uunissa paahdetut juurekset sekoitetaan keitettyjen vehnänjyvien kanssa eräänlaiseksi salaatiksi, jonka voi nauttia lämpimänä tai kylmänä. Yrteillä maustettu jogurttikastike kruunaa makunautinnon.

Katso resepti

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *