Ratkaisu ruokahävikkiin: kasviskääryleet | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Ratkaisu ruokahävikkiin: kasviskääryleet

Kylmiä mangoldikääryleitä

Mitä erilaisimpia täytteitä voi kääriä kasviksiin, vaikkapa punajuurihummusta mangoldinlehtiin.

Kasviskääryleitä harrastetaan paljon itäisen Välimeren keittiössä; esimerkiksi niinkin kotoiselta tuntuva ruokalaji kuin kaalikääryleet on aikoinaan kulkeutunut meille Pohjolaan Turkista. Siellä kääryleet kietaistaan viininlehdistä tai mangoldista. Mausteinen jauhelihatäyte on yleinen, mutta myös monenlaisia kasvistäytteitä käytetään.

Kääryleiden valmistaminen ei tunnu kovin houkuttelevalta varsinkaan arki-iltoina, koska se vaatii useita eri valmistusvaiheita ja näpertelyä: ensin pitää valmistaa täyte, jossa saattaa jo vierähtää tovi, ja sen jälkeen pitää vielä esikäsitellä kääreainekset ja valmistaa itse kääryleet. Mutta jos täytteeksi käyttää edellispäivän aterialta yli jäänyttä ruokaa, niin kääryleiden valmistaminen sujuu käden käänteessä.

Täytteenä voi käyttää lähes mitä tahansa rippeitä, kunhan ne ovat sopivan kiinteitä. Jos täytteen koostumus tai maku ei tunnu optimaaliselta kääryleisiin niin sitä voi aina muokata. Esimerkiksi kasvismuhennokseen voi lisätä vaikkapa keitettyjä ohrahelmiä, jos se kaipaa karkeampia aineksia. Liian kuivalta tuntuvia aineksia on helppo kosteutta vaikkapa rahkalla. Yrteillä saa uutta eloa väljähtyneelta maistuvaan täytemassaan.

Punajuuri-linssihummus

Punajuuri-linssihummu

Lehtikaalin lehdet ovat ehkä parhaimmillaan lämpimissä kääryleissä, koska ne kaipaavat kuumennusta pehmetäkseen riittävästi. Sen sijaan mangoldin lehdet eivät kaipaa ryöppäämistä kummempaa kypsennystä, joten ne sopivat mielestämme hienosti kylmien kääryleiden valmistamiseen. Esimerkiksi tuorejuustosta ja yrteistä saa hienostuneen täytteen kylmiin mangoldikääryleisiin.

Hävikkiviikon kunniaksi valmistimme mangoldikääryleitä täyttämällä lehdet punajuurista ja linsseistä valmistetulla hummus-tahnalla. Se on trendikäs variaatio marokkolaisesta hummuksesta, joka tehdään perinteisesti kik-herneistä. Mutta linssit sopivat mielestämme paremmin punajuuren pariksi. Herkullista hummusta kannattaa valmistaa kerralla reilu annos, sillä sen maku kestää hyvin säilytystä. Hummusta voi käyttää raakojen vihannesten dippinä, levitteenä leivän päällä sekä erilaisten ruokien kastikkeena tai höysteenä. Ja kun ei muuta enää keksi, loput tahnasta voi siis kääräistä mangoldinlehtien täytteeksi!

Katso reseptit

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *