Routa sulaa vauhdilla | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Routa sulaa vauhdilla

Keskikevään kukka: sinivuokko

Kuluvan istutusajan alla pohdimme, päästäänkö vielä ollenkaan kylvöhommiin avomaalla. Aurinkoisen viikonlopun jälkeen toivo elää sillä routa sulaa nyt ennätystahtia!

Viikko sitten puutarhassa ja kasvimaalla näytti talviselta: lunta oli paikoin vielä hangiksi asti. Vaikka pälvet kasvoivat silmissä vaikutti liian optimistiselta ajatella että ennen vappua päästäisiin meidän puutarhassa ja palstalla aloittamaa avomaakylvöt. Nyt kun viikon sateet ja viikonlopun auringonpaiste ovat kuluttaneen hankia se näyttää jo mahdolliselta!

Pillisipuli versoo

Pillisipuli versoo

Vaikka kasvimaan poluilla on vielä lunta niin istutuspenkeissä maa on lämmennyt lähelle viittä astetta. Kotipihan kohopenkeistä osassa ei routarajaa enää löydä vaikka kuinka yrittää tähystää kepillä tunnustelemalla. Talvi näyttää olleen siinä mielessä suosiollinen että maa ei routaantunut kovin syvältä. Olihan lunta paljon heti alusta lähtien eikä tulipalopakkasiakaan koettu. Istutussäkit sen sijaan ovat vielä jäässä, vain kymmenen senttiä pintamultaa on sulana.

Tämä kevät on hyvä osoitus siitä, että kohopenkit todella kannattavat: hieman ympäristöään ylemmälle nostettu maanpinta sulaa ensimmäisenä kun muualla on vielä routaa. Vaikka ei käyttäisikään viljelylaatikoita tai ‑kehikoita kannattaa penkit muokata polkuja korkeimmiksi. Kuitenkin istutussäkin kohtalo osoittaa, että nopeasti lämmetäkseen penkin on hyvä olla maanvarainen: kun kylmä pääsee jäähdyttämään kasvualustaa kaikista suunnista se jäätyy tukevasti.

Kevään maa-artisokkasatoa

Kevään maa-artisokkasatoa

Kasvimaalla syksyllä kylvetty pinaatti itää jo ja valkosipulinversot nousevat mullasta. Myös monivuotiset raparperi, tarhasuolaheinä, ruohosipuli ja pillisipuli näyttävät elonmerkkejä. Korjasimme sunnuntaina syksyllä maahan jätettyä maa-artisokkaa ja pian voimme maistella myös viime vuonna kylvetyn vuonankaalin ruusukkeita kunhan ne hieman piristyvät.

Ei ihme, että kotipihan sinivuokkokin on jo nupullaan: puutarhan seuraava vuodenaika keskikevät taitaa olla jo ovella, sopivasti näin kevään perinteisen merkkipäivän eli Yrjön päivän (23.4.) tienoilla. Jos sää jatkuu suotuisana taidamme sittenkin päästä tämän istutusajan aikana kylvämään aikaisin keväällä kylvettäviä kasveja kuten hernettä, härkäpapua, porkkanaa ja palsternakkaa!

Vastakaikua

    Puutarhan Väki · Toukokuun 24. päivänä 2013 klo 17.04

    Tänä vuonna terminen kasvukausi alkoikin meidän tienoilla juuri Yrjön päivänä 23.4. eli vuorokauden keskilämpötila nousi yli viiden asteen suht pysyvästi.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *