Meidän puutarhavuotemme jakaantuu yhdeksään vuodenaikaan, joiden vaihtuminen ei käy ilmi painetusta almanakasta, vaan muutoksista ympäröivässä luonnossa. Vuonna 2012 seurasimme vuodenaikojen vaihtumista puutarhassamme ja laadimme oman fenologisen puutarhakalenterin. Siitä kertoi artikkelisarja ”Luontohavainnot puutarhakalenterina”.
Fenologia on tieteenala, joka tutkii eläinten ja kasvien elämänkierrossa vuosittain toistuvien tapahtumien ajoittumista. Vuosittaiset vaihtelut esimerkiksi kevään etenemisessä ovat suuria, joten almanakasta ei voi päätellä milloin talvi vaihtuu kevääksi. Esimerkiksi vuonna 2012 terminen kevät alkoi jo 10.3. mutta tänä vuonna talvi pitää vielä luontoa otteessaan.
Ennen nykyaikaisia säätiedotuksia puutarhurit ja viljelijät tarkkailivat luontoa ja päättelivät havaintojen perusteella, milloin kevät oli edistynyt niin pitkälle, että aika oli kypsä kylvämiseen. Suomessa etenkin muuttolintujen tarkkailulla on pitkät perinteet ja sananlaskutkin kertovat siitä, miten tärkeinä merkkeinä muuttolintujen saapumista pidettiin kevään edistymisestä. ”Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskystä ei päivääkään” ei viittaa niinkään kesään siinä mielessä kuin nykyisin ymmärrämme, vaan kasvukauden alkamiseen. Lintujen lisääntymisen onnistumisen kannalta on olennaista että pesintä osuu aikaan jolloin ravintoa on riittävästi saatavilla, esimerkiksi kevään toukkahuippuun. Tämä taas on kytköksissä kasvillisuuden heräämiseen.
Nykyään luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluva Eläinmuseo ja Suomen tiedeseura kokoavat yhteistyössä vapaaehtoisten luonnonharrastajien kanssa vuosittain fenologisia havaintoja Suomen eläin- ja kasvimaailmasta. Myös Luonto-Liitolla on kevätseurantaprojekti joka vuonna. Emme ole kuitenkaan havainneet, että mikään taho Suomessa antaisi tänä päivänä havaintojen perusteella harrastelijapuutarhureille neuvoja siitä, milloin on esimerkiksi sopiva aika aloittaa kylvöt.
Muualla on saatavilla fenologisia puutarhakalentereita, joissa puutarhatyöt ajoitetaan luontohavaintojen mukaan. Esimerkiksi Saksassa puutarhan vuosi jaetaan kymmeneen fenologiseen vuodenaikaan (die phänologischen Jahreszeiten) sen mukaan, milloin tietyt tunnuskasveiksi valitut luonnon- tai puutarhakasvit aloittavat kukinnan taikka niiden hedelmät kypsyvät tai lehdet putoavat.
Kaikki saksalaisten käyttämät tunnuskasvit ja niiden perusteella tehdyt johtopäätökset eivät sovellu tänne meille Pohjolaan. Sen vuoksi päätimme tehdä havaintoja eri kasveista omassa puutarhassamme ja päätellä, mitkä sopisivat meillä vuodenaikojen vaihtumisen tunnusmerkeiksi. Tulos on tässä: yhdeksän vuodenaikaa ja tunnusmerkkejä, joita havainnoiden voi meidän puutarhassamme tehdä johtopäätöksiä puutarhavuoden edistymisestä (klikkaa kuvaa).
-
talvi
alkaa kun maa jäätyy
-
varhaiskevät
alkaa kun jouluruusu kukkii
-
keskikevät
alkaa kun sinivuokko kukkii
-
sydänkevät
alkaa kun vaahtera kukkii
-
alkukesä
alkaa kun pihasyreeni kukkii
-
keskikesä
on kurjenpolvien aika
-
loppukesä
alkaa kun kesäomena kypsyy
-
ruskasyksy
alkaa kun pihlajanmarja kypsyy
-
myöhäissyksy
alkaa kun vaahtera on riisuuntunut
Varhaiskevät: jouluruusu kukkii
Jouluruusu muratin kumppanina
Jouluruusu (Helleboris niger) on kylväytynyt itsestään ”metsäpuutarhassamme” eli vanhojen vaahteroiden alla sijaitsevilla istutusalueilla. Sen kukinta osuu varhain keväällä juuri siihen aikaan, jolloin pälvet kasvavat mutta maa on vielä roudassa, ainakin osittain. Vuosittainen vaihtelu on suurta, mutta yleensä tämä tapahtuu maaliskuun lopulla tai huhtikuun alkupuolella. Terminen kevät alkaa joitakin viikkoja sitä aikaisemmin. Silloin vuorokauden keskilämpötila kapuaa yli nollan.
Varhaiskeväällä hedelmäpuiden ja pensaiden leikkaus on vielä mahdollista, koska silmut ovat vielä syvässä unessa. Sisätiloissa esikasvatuskausi on alkanut, mutta ulkona puutarhassa talvi ei ole täysin luovuttanut vahvistuvalle kevätauringolle.
Varhaiskeväällä odotellaan kärsimättöminä sitä hetkeä, jolloin routa on sulanut ja maa kuivahtanut sen verran, että sitä pääsee muokkaamaan. Kun vielä maan lämpötila on noussut kahdeksan asteen tienoille, voi aloittaa aikaisimmat kylvöt. Silloin koittaa puutarhassa uusi vuodenaika:
Keskikevät: sinivuokko kukkii
Jossain vaiheessa huhtikuun aikana kevätsäässä tapahtuu yleensä muutos lämpimämpään. Silloin talvi on lopullisesti menettänyt pelin ja kevät alkaa toden teolla. Termisen kasvukauden alkaminen ajoittuu yleensä näihin aikoihin eli vuorokauden keskilämpötila nousee yli viiden asteen. Keskikevään tunnuskasvi on sinivuokko (Hepatica nobilis), joka edustaa ensimmäisenä kaikkia puutarhan ja lehtojen ihania kevätkukkijoita.
Kevätkaihonkukkia ja kevätkiurunkannuksia
Sinivuokko aloittaa kukintansa kun routa on sulanut ja maan lämpötila noussut kyllin korkeaksi. Samoihin aikoihin puhkeavat puutarhassamme kukkaan myös kevätkiurunkannukset. Ne leviävät tehokkaasti istutusalueilla, jotka jätetään rauhaan haravoinnilta ja muulta turhantarkalta siistimiseltä. Samalla tavalla kevätesikko viihtyy siellä, missä siemenet saavat jäädä karikkeen alle rauhassa itämään. Kevätkaihonkukan lehtiruusukkeet loistavat kirkkaan vaaleanvihreinä ja kukatkin ovat nupullaan. Sinililjat, helmihyasintit, kevättähdet ja muut puutarhan keväiset sipulikasvit yhtyvät kuoroon. Linnuista punarinta, suosikkinaapurimme, nähdään ensimmäistä kertaa talven jälkeen takapihan kuusikossa pesäpuuhissa. Ensimmäiset leppäkertut ja hyttysetkin tulee bongattua. Silloin on skeptikkojenkin myönnettävä: kevät on tullut!
Tähän aikaan puutarhassa voivat alkaa ensimmäiset kylvöt avomaalle. Maa on sulanut ja kuivahtanut hieman niin että sitä voi muokata. Viljelykasvit, joiden kasvatusohjeissa sanotaan ”kylvetään aikaisin keväällä” tai ”kylvetään kun maa on sulanut”, voidaan nyt kylvää muokattuun maahan. Siementen itämisen kannalta maan minimilämpötila on noin viiden asteen paikkeilla, sen kylmemmässä ei juuri mikään viljelykasvi idä. Optimilämpötila on kuitenkin korkeampi, joten ensimmäisten kylvöjen kanssa kannattaa odottaa kunnes maa on noin kahdeksan asteen lämpöinen. Silloin ei ole vaaraa siementen mätänemisestä kylmään maahan.
Keskikeväällä voi avomaalle kylvää mm. porkkanaa, palsternakkaa, persiljaa, pinaattia, retiisiä, härkäpapua, lehtisalaattia, sipulia, naurista ja tilliä. Maa-artisokan mukulat voi istuttaa, samoin kuin istukassipulit.
Muutoin puutarhassa on ankaran siivoamisen aika. Kuivuneet ja vahingoittuneet oksat, talventörröttäjät, kuivat lehdet sekä muu roipe, jota ei syksyllä ehditty tai jaksettu leikata, karsia tai haravoida, saa nyt kyytiä. Täytyy vain varoa vahingoittamasta maasta jo pilkistäviä versoja liiallisella siivousintoilulla. Karike kyllä jää kakkoseksi kunhan perennat ja pensaat pääsevät kasvuvauhtiin muutaman viikon päästä. Silloin onkin jo vuorossa seuraava vuodenaika – kevät kun on Suomessa niin kovin lyhyt!
Sydänkevät: vaahtera kukkii
”Koko luonto nyt virkoopi, meri, maa ja taivas ihastuupi, iloitkoon siis vanha ja nuori, linnut laulavat ja maa on tuore.” Näin runoili Mikael Agricola Rukouskirjassaan toukokuun kohdalla. Sama luomakunnan ihastus uudesta elämästä kuvastuu suomalaisille rakkaasta Suvivirrestä: ”Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks’ luopi, sen kutsuu elohon”. On sydänkevät, tuo maaginen vuodenaika, jolloin koko luonto tuntuu puhkeavan kukkaan, lehteen, versoon – yksinkertaisesti elämään!
Vaahterankukat värittävät tienoon
Meillä tätä aikaa symboloi metsävaahtera (Acer platanoides), jonka limetinkeltaiset kukat aukeavat joskus toukokuun puolenvälin tienoilla. Vaahteroita on naapurustossa joka pihassa, joten koko tienoo muuttui kuin taikaiskusta heleän keltaiseksi!
Siellä täällä kontrastia luo rusokirsikka vaaleanpunaisine kukkineen ja punertavine lehtineen. Lähes kaikki puut ja pensaatkin ovat vähintäänkin hiirenkorvilla (joitakin jalopuita, esimerkiksi lehmusta ja tammea lukuunottamatta). Nurmen vihreys on palannut ja perennatkin ovat aloittaneet rehevän kasvun, joten keväinen vehreys suorastaan hyppää silmille. Kevättunnelman viimeistelee vain muutamaksi tunniksi lyhyenä yönä taukoava lintujen konsertti – eiköhän nyt ole jo palannut pääskynenkin! Tilastojen mukaan näihin aikoihin alkaa yleensä terminen kesä Etelä-Suomessa eli vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi 10 asteen yläpuolelle.
Puutarhatöiden kannalta luonnon kukoistus on merkki siitä, että on aika kylvää kasvit, joiden kylvöohjeissa todetaan ”kylvetään maan lämmettyä”. Esimerkiksi sukulaiset punajuuri ja mangoldi kehotetaan kylvämään vasta toukokuun jälkipuoliskolla, koska viileässä maassa ne yltyvät kukkimaan sen sijaan että kasvaisivat juurta tai lehteä. Kovin hallanarkojen kasvien kanssa pitää kuitenkin olla varovainen, sillä vaikka maa olisikin lämmennyt tarpeeksi niiden itämistä ajatellen, nuoret taimet vahingoittuvat jos säässä tulee takapakkia. Hallan esiintyminen on täällä Etelä-Suomessa todennäköistä aina touko-kesäkuun vaihteeseen saakka. Esimerkiksi papujen kylväminen saa siis vielä odottaa.
Sydänkeväällä on myös aika istuttaa aikaista perunaa ja kylvää naurista sekä lannoittaa kasvuun lähteneitä monivuotisia kasveja. Esikasvatettujen taimien karaiseminen eli totuttaminen ulkoilmaan voidaan vähitellen aloittaa: ainakin viikon ajan ennen ulos istuttamista taimet viedään leutoina päivinä ulos ja tuodaan sisään yöksi. Jos on käytössä kasvihuone tai ‑lava, niin taimet voi siirtää sinne, kunhan seuraa säätä ja ryhtyy suojaustoimiin säätiedotuksen luvatessa hallaöitä. Meillä heitetään vanha räsymatto lavan päälle hallanvaaran uhatessa.
Seuraava fenologinen vuodenaika koittaakin sitten, kun suurin hallanvaara alkaa olla ohi:
Alkukesä: pihasyreeni kukkii
Puutarhakalenterin neljäs vuodenaika on alkukesä, jolloin on aika istuttaa ja kylvää hallanarat viljelykasvit. Sen tunnuskasvi on pihasyreeni (Syringa vulgaris).
Alkukesä on todellinen kukkafestivaali – ”kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen” – joten tunnuskasviehdokkaista ei ole pulaa, päinvastoin! Omenapuun kukinta alkaa jo sydänkevään puolella, mutta myöhäisemmät lajikkeet jatkavat vielä alkukesällä. Aika useinhan halla koettelee omenapuita ja verottaa satoa, joten omenan kukintaa ei vielä voi pitää merkkinä pahimman hallanvaaran väistymisestä.
Pihasyreeni ja omenapuu
Pihasyreeni mainitaan ruotsalaisessa sanonnassa ”mellan hägg och syren” – tuomen ja pihasyreenin (kukinnan) välissä – joka viittaa viehättävästi sydänkevään ja alkukesän maagiseen aikaan. Pihasyreenin huumaavassa tuoksussa on jo lupausta lämpimämmistä ajoista, samoin kuin pihlajan hunajaisessa lemussa ja tuoksumaratin jännittävässä parfyymintuoksussa. Sen sijaan kevätkukkijat eivät joitakin poikkeuksia lukuunottamatta tuoksu kovin voimakkaasti. Ehkä voi sanoa, että yksi merkki kesän lopullisesta voitosta on tuoksujen lisääntyminen puutarhassa?
Alkukesän puutarhatöitä ovat hallanarkojen ja lämpimässä viihtyvien kasvien istuttaminen ja kylväminen. Niihin kuuluvat muun muassa pavut (härkäpapua lukuunottamatta), kurkut, kurpitsat ja tomaatit. Myös maissi, latva-artisokka ja salaattifenkoli istutetaan ulos vasta hallanvaaran mentyä. Kukista samettikukat ovat arkoja kylmälle.
Myös rikkaruohojen kitkeminen on ajankohtaista, koska alkukesään mennessä rikkakasvien kasvu on päässyt täyteen vauhtiin ja ne kilpailevat viljelykasvien kanssa elintilasta ja ravinteista. Aikaiset kylvökset kuten porkkana- ja palsternakkarivit on syytä harventaa samoihin aikoihin. Multaaminen ja tukeminen hyödyttävät hernettä ja härkäpapua sekä monia muitakin kasveja, joilla on taipumus laota. Usein alkukesällä on kuivaa, joten kastelua tarvitaan kylvösten pitämiseksi kosteina.
Alkukesä päättyy juhannukseen ja juhannusruusun kukintaan. Puutarhakalenterin seuraavan, viidennen vuodenajan alkamisen tunnistaa siitä, että kevään ja alkukesän luonnon heleä ja raikas vihreys on kypsynyt syvän tummanvihreäksi. Linnut ovat unohtaneet hurjimman riehakkuutensa ja nyt pensaikoista kuuluu piipitystä.
Keskikesä: kurjenpolvien aika
Ennen vanhaan puhuttiin pikkukesästä, jolla viitattiin aikaan ennen juhannusta, ja isosta kesästä sen jälkeen. Länsisuomalainen nimitys juhannukselle eli mittumaari puolestaan tarkoittaa kirjaimellisesti keskikesää.
Keskikesän alkamisen tunnuskasviksi oli paljon ehdokkaita, sillä keväästä asti jatkunut kukkien paraati jatkuu keskikesälläkin. Jossain vaiheessa myöhemmin keskikesällä tulee hetki, jolloin kukinta taukoaa hetkeksi: kasvukauden alkupuolen kukkijat ovat saaneet työnsä tehtyä, mutta myöhäisemmät eivät vielä ole aloittaneet. Mutta sesongin alkaessa on vielä valinnan varaa: poimulehdet, iirikset, päivänliljat, ajuruohot, akankaalit, pähkämöt, kivikkosuopayrtti, kissan- ja mirrinmintut sekä monet muut kukoistavat! Valitsimme keskikesän alkamisen tunnukseksi kokonaisen kasviryhmän eli kurjenpolvet (Geranium).
Verikurjenpolvi
Meillä on puutarhassa paljon erilaisia kurjenpolvia, sillä ne ovat todella monipuolinen, helppohoitoinen ja rakastettava kasvien suku. Kurjenpolvia löytyy niin varjoon kuin aurinkoonkin; niin kivikkoon kuin tuoreeseenkin maahan; korkeita kurjenpolvia, matalia kurjenpolvia ja kaikkea siltä väliltä. Kurjenpolvet muodostavat tuuheita peittäviä mättäitä, joten ne sopivat esimerkiksi reunuskasveiksi ja peittämään kuihtuvien sipulikukkien lehdet. Tarhakurjenpolvi, tuoksukurjenpolvi, peittokurjenpolvi, idänkurjenpolvi, espanjankurjenpolvi, verikurjenpolvi, etelänkurjenpolvi, metsäkurjenpolvi, ketokurjenpolvi, meiltä löytyvät ne kaikki. Englantilaisen puutarhurin Margery Fishin klassinen neuvo ”When in doubt, plant a geranium” pätee täällä Suomessakin!
Kurjenpolvien kaudella puutarhassa on pieni hengähdystauko, kun alkukesän kylvö- ja istutuspuuhat ovat ohi, mutta pääsadon korjuu on vielä viikkojen päässä. Kuitenkin jos haluaa varmistaa kasvukauden hyödyntämisen täysimittaisena, keskikesällä on syytä tarttua vielä siemenpussiin. Monet vihannekset vieroksuvat Pohjolan alkukesän pitkää päivää, ja kasvavat paremmin kasvukauden toisella puoliskolla, jolloin päivä on jo lyhenemään päin. Nyt on aika kylvää muun muassa aasialaisia vihanneskasveja, jotka kuuluvat tähän ryhmään. Myös vuonankaali, ihastuttava salaattikasvi, kuuluu lyhyen päivän suosijoihin. Supisuomalaisista suosikeista nauris on perinteisesti kylvetty vasta Pietarin päivänä (29.6.).
Lisäksi näihin aikoihin on aika kylvää kaksi- ja monivuotisia kukkia kuten lemmikkejä, sormustinkukkia, illakoita, maariankelloja ja harjaneilikoita. Ne ehtivät vielä kasvattaa ruusukkeen tämän kesän aikana, josta sitten ensi vuonna nousevat kukkavanat.
Raparperin satokauden katsotaan yleensä päättyvän juhannukseen, sen jälkeen varsia ei pitäisi enää korjata. Muuten kasvi heikkenee liikaa ja seuraavan vuoden sato on uhattuna. Meillä on kuitenkin huomattu, että jos keväällä huolehtii raparperin lannoittamisesta ja kattamisesta, satoa voi hyvin korjata heinäkuun puolelle asti vaarantamatta tulevaa kasvua. Silloin sitä saa vielä samaan hilloon puutarhamansikan kanssa!
Vaikka pääsato korjataan vasta loppukesällä, keskikesällä saadaan jo maistiaisia tämän vuoden sadosta. Mansikat, herneet ja uudet perunat ovat perinteisiä suomalaisia ”primöörejä”, joiden satokausi on suurta juhlaa. Niiden lisäksi keskikesällä kannattaa hyödyntää kaikki mitä viljelypalsta jo tuottaa: nuoret yrtit, harvennetut pikkujuurekset ja punajuuren lehdetkin!
Keskikesällä ennen kukintaa on myös yrttien keräämisen sesonki. Kun nyt on hereillä, saa talveksi talteen sekä viljeltyjen yrttien että luonnonkasvien vaikuttavat aineet mausteeksi ja lääkintää varten.
Muutoin puutarhuri voi tyytyä varmistelemaan sadon onnistumista kastelemalla, lannoittamalla sekä tauteja ja tuholaisia torjumalla!
Loppukesä: kesäomenat kypsyvät
Meille loppukesä alkaa kun kesäomenat kypsyvät: se symboloi varsinaisen satokauden alkamista ja kasvukauden täyttymystä.
Kesäomena
Keväällä vuodenaikojen vaihtelua seurataan päivien ja viikkojen tarkkuudella. Jokainen saapunut muuttolintu ja maasta puskeva kevätkukka aiheuttaa riemun tunteita. Kasvukauden jälkipuoliskolla kesä on jo itsestäänselvyys eikä sen edistymisestä enää tehdä otsikoita iltapäivälehtiin. Ne keskittyvät seuraamaan vain sitä, onko hellettä tiedossa vai pitäisikö suunnata etelän maille aurinkoa saamaan.
Perinnetieto ei anna kovin tarkkaa osviittaa loppukesän merkeistä: aikaisimmillaan mainitaan, että Ollin päivänä eli pyhän Olavin muistopäivänä (29.7.) tapahtuisi käänne kohti syksyä: päivien lyheneminen kiihtyy, mitä kuvaa sanonta ”Yötä Uolevista, päivää Paavalista”. Laurin päivää (10.8.) on laajalti pidetty heinänteon viimeisenä määräpäivänä, minkä jälkeen alkaa elonkorjuu ja myös rukiinkylvö, joka pitäisi saada tehtyä Pärttylin päivään (24.8.) mennessä.
Vaikka kotipuutarhuri ei heinää teekään tai kylvä ruista, myös kasvukauden loppupuolella on hyödyllistä seurata luonnon merkkejä ja arvioida sitä, milloin on syytä korjata satoa. Varsinkin jos viljelee vihanneksia varastoitaviksi, on tärkeää korjata sato silloin kun ne ovat saavuttaneet säilyvyyden kannalta optimaalisen kypsyystason. Esimerkiksi juuresten ja perunan kuori paksuuntuu kasvun päättyessä, mikä edistää niiden säilymistä varastossa. Viljelyohjeissa kuitataan satokausi kuitenkin aika lyhyin maininnoin.
Sipulit ovat tyypillinen esimerkki kasviksista, joiden sato korjataan yleensä jo loppukesästä. Kun naatit ovat kellastumassa ja kaatuvat pitkin pituuttaan, ne ovat tuleentuneet ja valmiit korjattaviksi. Korjattua sipulia kuivataan ensin jonkin aikaa ulkona ja siirretään sitten lämpimään sisätilaan muutamaksi viikoksi kuivumaan ennen kuin naatit nyhdetään irti.
Juurekset yleensä kypsyvät korjuukuntoon vasta alkusyksystä, mutta punajuuri on kokemuksemme mukaan usein valmis korjattavaksi jo loppukesällä. Kun juuri on noussut ylös maasta muutamia senttejä, se ei enää kasva. Silloin kannattaa mieluummin korjata juures kuin antaa sen jäädä penkkiin. Siellä se päätyy etanoiden ja muiden ahmattien suuhun! Myös perunan korjuu on yleensä ajankohtaista jo loppukesällä, koska palsta-alueella on käytännössä mahdotonta välttyä perunarutolta.
Loppukesällä pitää jo ryhtyä ajattelemaan tulevaa kasvukautta, niin hassulta kuin se saattaa tuntua. Jos seuraavana kesänä mielii mansikkaa, niin uudet taimet on syytä istuttaa nyt tai siivota vanha mansikkapenkki poistamalla ylimääräiset rönsytaimet. Muidenkin monivuotisten kasvien istutus on ajankohtaista, koska loppukesällä istutettuina ne ehtivät vielä ennen talven tuloa juurtua hyvin. Erityisen tärkeää tämä on ikivihreiden kasvien kannalta. Seuraavaan kesään voi myös valmistautua kylvämällä viherlannoituskasveja kasvimaan tyhjenneille alueille, esimerkiksi perunamaahan.
Tärkein työ puutarhassa loppukesällä on kuitenkin sadonkorjuu, jonka tunnuskasviksi olemme siis omassa puutarhassamme valinneet omenan. Kesäomena kypsyy syötäväksi juuri näihin aikoihin. Meillä kasvaa Pirjaa, joka on suomalaisista lajikkeista aikaisimpia yhdessä perinteisten Huvituksen ja Valkean kuulaan kanssa. Sen sato on merkki yltäkylläisyyden ajasta, jossa on jo aistittavissa myös lopun alku.
Ruskasyksy: pihlajanmarjat kypsyvät
Syksy on koittanut puutarhassa viimeistään silloin, kun pihlajanmarjat ovat kypsyneet hehkuvan punaisiksi. Sääoloista riippuen ajankohta sattuu elokuun loppupuolelle tai vasta syyskuulle.
Pihlajanmarjoja
Pihlajanmarjojen punertuminen ennustaa syksyn väriloistoa ja ruskan alkamista. Tuntuu mielekkäältä jakaa loppuosa puutarhavuodesta kahteen: ruskasyksyyn ja myöhäissyksyyn. Jälkimmäinen alkaa sitten kun valtaosa lehdistä on kellastunut ja pudonnut lehtipuista ja ‑pensaista, yleensä lokakuun loppupuolella.
Ruskasyksyn tärkeimmät työt kasvimaalla liittyvät sadonkorjuuseen ja sen jälkeiseen maan muokkaamiseen seuraavaa kasvukautta varten. Erityisesti juuresten sadonkorjuu ajoittuu syyskuulle. Vanhan kansan työkalenterissa mikkelinpäivä eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä 29.9. oli sadonkorjuun päätepiste. Johtuuko ilmaston lämpenemisestä vai mistä, mutta syyskuun loppu tuntuu kovin aikaiselta ajankohdalta: silloinhan kasvimaalla kukoistavat vielä monet kasvit. Erityisesti lehtikaalit ja purjosipulit kestävät kylmiäkin säitä lopettamatta kasvua.
Joka tapauksessa viimeistään syyspäiväntasauksen jälkeen, syyskuun loppupuolella päivän lyheneminen tuntuu jo selvääkin selvemmin ja auringon suoma lämpö hupenee nopeasti. Terminen syksy alkaa yleensä viimeistään lokakuun alkupuolella täällä meillä eli vuorokauden keskilämpötila laskee alle kymmenen asteen. On siis korkea aika korjata sellainen sato, joka kärsii kylmästä. Säät tosin vaihtelevat vuodesta toiseen niin paljon, että säätiedotuksia on seurattava päivittäin. Jos lämmintä säätä riittää, esimerkiksi avomaatomaatteja voi kypsytellä pitkäänkin vaikkapa harson alla. Myös talvikurpitsat pitää pelastaa pakkasilta, jos haluaa saada ne säilymään varastossa.
Puutarhassa istutetaan vielä perennoja ja sipulikasveja kevättä ajatellen. Pensaiden ja puiden siirtäminen kannattaa jättää myöhäissyksyyn, kun ne ovat pudottaneet lehtensä ja siirtyneet talvilepoon. Istutuskuopat voi kuitenkin kaivaa jo hyvissä ajoin.
Kompostointia
Me aloitamme myös lehtien haravoimisen ja kompostin rakentamisen heti kun lehdet alkavat kellastua. On turhaa odotella kaikkien lehtien putoamista, koska silloin joutuu kerralla keksimään säilytyspaikan suurelle määrälle puutarhajätettä. Kun kompostin kokoamisen aloittaa ajoissa, se ehtii hieman painua joten tilaakin on enemmän. Lehtien sekaan on hyvä saada myös vihreää materiaalia ja sitähän on riittämiin sadonkorjuun aikaan, kun naateista pitää päästä eroon. Isot lehdet kuten tammen ja vaahteran lehdet silppuamme ennen kompostoimista ruohonleikkurilla.
Ruskasyksy on yksi puutarhavuoden kohokohdista, jos säät ovat aurinkoisia ja kuivia. Kannattaa nauttia väriloistosta ja panna merkille erityisen kauniit syysvärit. On hauskaa jos puutarhan istutuksissa on syksyllä keltaisen lisäksi erisävyisiä punaisia, oransseja ja ruskeita. Myös kaunisväriset marjat ja hedelmät kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa lisätä puutarhaansa syysväriä. Kotipihlajan (Sorbus aucuparia) lisäksi erilaiset koristepihlajat ovat tässä suhteessa monipuolisia: väreissä löytyy jopa valkoista!
Myöhäissyksy: vaahtera on riisuuntunut
Myöhäissyksy on koittanut, kun valtaosa lehdistä on kellastunut ja pudonnut lehtipuista ja ‑pensaista. Silloin kasvukausi päättyy ja puutarha laskeutuu lepoon. Kauden symboli on taas vaahtera: tällä kertaa alastomaksi riisuuntuneena.
Vaahtera myöhäissyksyn asussa
Hetki on haikea, kun huomaa viimeisimmänkin lehden pudonneen kotivaahterasta. Piha alkaa näyttää alastomalta, vaikka toki lehdet sinnittelevät vielä joissakin pensaissa ja puissa. Varsinkin sellaiset kasvit, jotka ovat täällä Suomessa kestävyysalueensa rajamailla, saattavat vielä olla vihreitäkin. Niillä on suuri riski palelluttaa ainakin oksankärkensä talven aikana, kun ne eivät ole tuleentuneet eli puutuneet ajoissa ja siten varautuneet kylmiin säihin. Jotkut perennat vielä sinnittelevät ja jatkavat kukintaa, meillä mm. maanpeiteruusut, syysvuokot, yrtti-iiso ja teurikka kukkivat vielä myöhäissyksyllä.
Myöhäissyksy alkaa meillä yleensä lokakuun viimeisillä viikoilla. Ei liene sattumaa että suomalaisen perinnekalenterinkin mukaan loka-marraskuun vaihde on vuodenkierrossa tärkeä murrosaika, tavallaan vuodenvaihde. Muinaissuomalaisten vuosi päättyi syksyllä sadonkorjuun loputtua ja uusi vuosi alkoi marraskuussa. Väliin jäi vajaan parin viikon jakso, jonka aikana aurinkovuosi ja kuuvuosi tasattiin. Kustaa Vilkuna kertoo mainiossa kirjassaan Vuotuinen ajantieto että vuoteen mahtuu 12 kokonaista taivaallista kuukautta, mutta niistä ei tule kokonaista aurinkovuotta vaan yli jää 11¼ vuorokautta. Tätä niin sanottua jakoaikaa vietettiin suunnilleen Simon päivästä (28.10.) Martin päivään (10.11.).
Jakoajan säästä ennustettiin koko tulevan vuoden säätä. Tähän ajanjaksoon liittyykin valtava määrä kansanomaisia uskomuksia ja tapoja. Kekriä eli perinteistä sadonkorjuujuhlaa on vietetty yleisesti myöhäissyksyllä. Kun samoihin aikoihin osuu vielä kristillisen kirkon viettämä marttyyrien ja veritodistajien muistopäivä eli pyhäinmiesten päivä (1.11.) sekä sielujen päivä eli vainajien muistopäivä (2.11.), kyse on ollut varsinaisesta juhlasesongista!
Nykyään myöhäissyksyn tärkeimmät työt kotipuutarhassa liittyvät kasvukauden jälkeiseen siivoamiseen, kompostoimiseen sekä pihan ja puutarhan valmistamiseen talveksi. Kevään työtaakkaa vähentää huomattavasti, jos mahdollisimman monet työt ehtii toimittaa jo syksyllä – kannattaa muistuttaa mieleen kuinka kiireinen kevätkausi on puutarhassa ja tehdä voitavansa jo nyt! Varsinkin savisen kasvimaan kääntäminen syksyllä tekee kevään työt huomattavasti helpommiksi: talven aikana pakkanen hajottaa multapaakut, joten keväällä riittää maan pinnan tasaaminen.
Liian siisti ei kuitenkaan kannata olla: kukkapenkkeihin ja istutusalueille kannattaa jättää syksyn lehtiä ja kuolleita kasvinosia suojaamaan monivuotisia kasveja kylmyydeltä ja syvältä roudalta. Meillä jätetään esimerkiksi yrttimaalle viereisen tammen lehdet lämmikkeeksi ja suojaksi keväistä ahavaa vastaan. Monet yrtit ovat talvivihreitä ja kärsivät kevättalven auringonpaisteesta kun juuristo on vielä roudassa.
Myöhäissyksyllä suojataan nuoret hedelmäpuut jyrsijöiltä virittelemällä runkosuojat ja verkot niiden ympärille. Ruukkupuutarha järjestetään talvikuntoon: arat ruukut tyhjennetään ja siirretään varastoon, pakkasenkestäville etsitään säilytyspaikka. Hyvä ratkaisu on mm. upottaa ruukku maahan. Jos aikoo keväällä viritellä varjostuskankaita havukasvien tai rodojen suojaksi, nyt on hyvä hetki asettaa tukikepit – kun maa on roudassa se on huomattavasti vaikeampaa!
Jonkin verran satoakin on vielä korjattavana myöhäissyksyllä, esimerkiksi maa-artisokka tuppaa jäämään viimeisenä maahan ja joskus yli talvenkin! Myöhäissyksyllä voi myös kirjaimellisesti kylvää uuden satokauden siemenen: joitakin kylmänkestäviä ja aikaisia vihanneksia voi kylvää jo ennen talven tuloa. Meillä on hyviä kokemuksia muun muassa palsternakan, pinaatin ja kirvelin syyskylvöstä sekä valkosipulin istuttamisesta myöhäissyksyllä. Kokeile rohkeasti sellaisten kasvien syyskylvöä, joiden kylvöohje on ”mahdollisimman aikaisin keväällä”, mutta vasta kun säiden voi olettaa olevan lopullisesti kylmenneet alle viiden asteen. Muuten on vaarana että itäminen tapahtuu jo syksyllä. Samaa riskiä ei ole sellaisten siementen kanssa, jotka vaativat kylmäkäsittelyn – ne itävät vasta talven jälkeen, joten niitä voi huoletta kylvää koko syksyn ajan maan jäätymiseen asti.
Talvi: maa jäätyy
Huurteinen ajuruoho
Talvi on puutarhan vuodenajoista viimeinen ja pisin. Sen alkaminen vaihtelee vuosittain suuresti ja vasta jälkikäteen voi varmasti sanoa, milloin se tapahtui. Maan jäätyminen pysyvästi tai lumipeite joka säilyy ovat puutarhurille talven sinetti.
Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee enemmän tai vähemmän pysyvästi alle nollan. Joskus se tapahtuu täällä etelärannikolla vasta loppiaisen tienoilla, kuten esimerkiksi 2011–2012 talvena, toisinaan taas hyvinkin aikaisin, jo marraskuun puolella. Näin kävi 2010–2011 talvella jolloin termisen talven laskettiin alkaneen 17.11. Tällainen vaihtelu tekee tietysti talveen varautumisesta vaikeaa. Useimmat lopettavatkin puutarhanhoidon suosiolla viimeistään marraskuun puolelle tultaessa, jotta projektit eivät jäisi kesken.
Talven tuloon liittyy tietty huojennuksen tunne: myös puutarhurin on hyvä siirtyä viettämään lepokautta, yhdessä puutarhan kanssa. Joskus tuntuu että olemme siinä mielessä keskieurooppalaisia kollegojamme onnellisemmassa asemassa että meidän on ihan pakko lopettaa puutarhahommat talven ajaksi, kun taas leudommassa ilmastossa viljelyä voi jossain muodossa jatkaa läpi vuoden. Mahtaa olla stressaavaa!
Mutta kyllähän talveen ehtii myös kyllästyä, koska se on yleensä kaikista vuodenajoistamme pisin. Tosin ilmastonmuutos taitaa vaikuttaa siihen suuntaan, että tähän on tulossa muutos, ainakin täällä etelässä. Esimerkiksi 2011–2012 talvi tosiaan alkoi vasta loppiaisena, mutta jo maaliskuun 10. päivänä siirryttiin Ilmatieteen laitoksen mukaan kevään puolelle, kun vuorokauden keskilämpötila kohosi yli nollan.
Joka tapauksessa viimeistään maaliskuussa iskee kateus, kun seuraa esimerkiksi brittiläisiä puutarhalehtiä, joissa ollaan jo täydessä työn touhussa. Meillä kasvukauden alkamista saa odottaa huhtikuun toiselle puoliskolle asti. Etelä-Suomessakin kasvukausi on vain noin puolen vuoden mittainen, vuonna 2012 itse asiassa tasan puoli vuotta ainakin meidän tienoilla, missä terminen kasvukausi alkoi 21.4.2012 ja päättyi 21.10.2012.
Tammikuu palstalla
Talven puutarhatyöt liittyvät erityisesti kasvien suojeluun talvikauden vaurioilta. Lumi on yhtäältä siunaus kun se suojaa kasveja ankaralta pakkaselta ja maan syvältä routaantumiselta. Arkoja kasveja kannattaakin peitellä kevyesti lumella. Toisaalta lumi aiheuttaa myös vahinkoa: puut ja pensaat kärsivät lumen painon taivutellessa oksia. Puutarhurin työnä onkin tarkkailla lumikuormaa ja vapauttaa tukalimmassa tilanteessa olevat kasvit lumen armoilta.
Ongelmia aiheuttavat myös katoilta putoava ja kulkureiteiltä aurattava lumi. Kesällä voi olla vaikea muistaa jättää tontille tilaa myös lumelle. Paikkoihin joihin joudutaan kasaamaan tai kasaantuu lunta kannattaa istuttaa perennoja tai sellaisia pensaita, jotka voi huoletta leikata alas keväällä, jos ne ovat kärsineet lumen painosta.
Lumivahinkojen lisäksi puutarha kaipaa suojaa tuhoeläinten tihutöiltä. Hedelmäpuiden ja pensaiden jänis- ja myyräsuojat kannattaa käydä silloin tällöin tarkistamassa. Jos lunta kertyy paljon, suojat saattavat jäädä kinosten alle ja silloin rusakot sun muut yltävät hangelta yllättävän korkealle tuhojaan tekemään. Tällä tavoin menetimme yhden nuoren omenapuun koko latvuksen toissa talvena!
Talven kääntyessä kevään puolelle alkavat sitten vähitellen varsinaiset puutarhatyötkin. Puiden ja pensasaitojen rankemmat leikkaukset tehdään ennen kuin silmut puhkeavat. Esimerkiksi kuusiaidan vuosileikkauksen perinteinen sesonki on kevättalvella. Varmaan myös suosituiksi tulleet tuija-aidat sopisivat leikattavaksi samoihin aikoihin.
Latva-artisokan kylväminen
Kevättä kärsimättömästi odottava puutarhuri alkaa esikasvatustyöt jo maaliskuussa, vaikka yleensä kannattaa malttaa mielensä ennemmin kuin olla liian ajoissa liikkeellä. Huonossa valossa kasvaneista taimista ei kasva tukevia kasveja ja pitkä esikasvatusaika myös altistaa taimet tuholaisille ja taimipoltteelle. Mutta onneksi ikkunanlaudalla voi jo kevättalvella kasvattaa kaikenlaista pientä vihreää joka antaa toivoa keväästä: esimerkiksi vihanneskrassia, basilikaa ja muita nopeasti kehittyviä yrttejä ja kasviksia.
Onneksi talven kulku käy talvipäivänseisauksesta lähtien oikeaan suuntaan säistä huolimatta: kohti valoa ja kirkkautta; ensin pienin ja huomaamattomin askelin, lopuksi valtavin harppauksin. Kevätpäiväntasaus on sitten jo lupaus uudesta kasvukaudesta!
Hei, Meillä moni vuotinen salvia, joka on kuin pieni pensas kukkineen.
Tänään dippasimme sen oksia sitruuna voi seokseen ja grillasimme ne.
Nam mitä herkkua.
Lisäksi lisäsin salaattiin kasvin sinisiä kukkia.
Kauniita ja hyviä.
Vinkkinä muille joilla on paljon salviaa kasvimaalla.
Mmm, kuulostaa herkulliselta! Me olemme friteeranneet salvian lehtiä öljyssä, sekin on hyvää vaikka pasta päällä, paljon muuta ei tarvitakaan! Mutta meidän salviamme eivät vielä kuki, eikä nuppujakaan ole näkyvissä…