Vuodenajan vaihtuessa | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Vuodenajan vaihtuessa

Pihlajanmarjasatoa

Muutosta on ilmassa, syksy tekee tuloaan. Nyt on aika pelastaa kesän hedelmät tuholta.

Kesäiset säät ovat jatkuneet aina näihin aikoihin asti, mutta nyt meteorologit lupailevat muutosta: viikonlopun jälkeen alkavat pohjoisvirtaukset vahvistua. Ilmatieteellinen kesä päättyy, kun päivän keskilämpötila laskee alle 10 asteen. Vuodenajan vaihtuminen vahvistetaan joitakin päiviä sen jälkeen, kun voidaan olla melko varmoja, että muutos on enemmän tai vähemmän pysyvä. Saa nähdä päättävätkö pohjoistuulet ensi viikolla termisen kesän.

Kalenteriuskovaisten mielestä syksy on jo alkanutkin, syyskuun ensimmäisenä päivänä. Tähtitieteellisessä mielessä syksy alkaa syyspäiväntasauksesta, joka koittaa ensi viikon tiistaina, 23.9. Sen jälkeen päivänvalon väheneminen alkaa tuntua toden teolla, ja auringon säteilyn väheneminen väistämättä vaikuttaa myös lämpötiloihin. Meidän puutarhakalenterimme seitsemäs vuodenaika, ruskasyksy alkoi kun pihlajanmarjat kypsyivät. Niitä onkin tänä vuonna ennätyksellisen paljon, joten kerääminen kannattaa. Pihlajanmarjojen kohdalla ei edes haittaa, että pakkanen pääsee puremaan – maku vain paranee siitä!

Suomen ilmastolle on tyypillistä suuri vaihtelevuus. Sitä voi pitää hyvänä tai huonona asiana, mutta ainakin näin syksyn koittaessa se harmittaa puutarhuria. Melko leudot säät saattavat ainakin täällä Etelä-Suomessa jatkua marras–joulukuulle saakka, joten sikäli olisi mahdollista jatkaa viljelyä vielä pitkäänkin. Mutta jo syys–lokakuussa esiintyy yleensä hyisen kylmiä jaksoja, jotka tekevät lopun kasvukaudesta, ainakin herkimpien lajien osalta. Meillä puhutaan ”killeri-kylmistä”. Tällainen kylmä jakso näyttäisi siis olevan tiedossa ensi viikolla.

Avomaatomaatti ’Gardener’s Delight’

Avomaatomaatti Gardener’s Delight

Tämän viikonlopun aiomme siis käyttää korjaamalla kylmänarkaa satoa ja suojaamalla kasveja hallaharsoilla. Kesäkurpitsaa, tomaattia ja papuja on vielä runsain määrin kasvimaalla, joten kaikki korjuukypsä otetaan nyt talteen ja loput jätetään harson alle siinä toivossa, että sää ei kuitenkaan äityisi kauhean kylmäksi. Viime vuoden tapaan papusadostamme on tullut niin runsas, että papuja riittäisi kuivatettavaksi asti. Pakkasta palot eivät kuitenkaan kestä, joten nyt täytyy korjata kaikki mikä voidaan!

Ruukuissa majailevat arat yrtit kannetaan viimeistään nyt suojaan kuistille. Basilika on tuotu sisätiloihin jo aiemmin, mutta nyt saattaa olla syytä suojata myös mintut. Jos riittävän tilavia sisätiloja ei ole tarjolla, ruukut voi sijoittaa lämpimälle seinustalle ja peittää harsoilla.

Nythän on taas menossa kylvö- ja korjuukalenterin mukainen istutusaika, joka sopii mainiosti esimerkiksi kuivatettavien yrttien korjuulle. Lauantai on vieläpä kukkapäivä, joka on erityisen suotuisa ajankohta, koska kukkapäivinä yrttien pitäisi olla aromaattisimmillaan. Sunnuntaina on hedelmäpäivä, joten tomaattien, kesäkurpitsojen ja papujen korjuun voi ajoittaa silloin tehtäväksi.

Muuten, skeptikoille tiedoksi että biodynaamisessa kalenterissa povataan lämpimien säiden muuttumista hyisemmiksi 24.9. tienoilla, eli ainakin tällä kertaa ennustukset näyttäisivät menevän samaan suuntaan kuin meteorologeilla!

Porkkanasatoa

Porkkanasatoa

Alkanut kuu-kausi jakautuu istutusaikaan ja ei-istutusaikaan seuraavasti:

  • Istutusaika kestää 16.–30.9. Kuten tuli jo mainittua, tämä viikonloppu jakautuu kukkapäivään ja hedelmäpäivään. Hedelmäkasveille otollinen aika jatkuu 23.9. kello 20 asti ja sen jälkeen on juurikasveille suotuisa ajanjakso (muun muassa sadonkorjuuta ajatellen) viikonloppuun asti. Viikonloppu 27.–28.9.on taas kukkakasvien aikaa ja istutusajan loppu suotuisa lehtikasveille.
  • Lokakuun alun ei-istutusaika sopii erityisesti muiden kuin juurikasvien ja kuivatettavan sadon korjuulle. Hedelmäkasveille suotuisia aikoja ovat 1.–2.10. sekä 9.10. kello 15 alkaen – 10.10. Juuripäiviä ovat 3.–4.10. sekä 11.–13.10. Lehtikasveille suotuisia ajanjaksoja on 5.10. ja 7.10. Kukkapäiviä ei satu ei-istutusajalle ollenkaan.

Vastakaikua

    Puutarhan Väki · Lokakuun 18. päivänä 2014 klo 0.59

    Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen syksy alkoi meillä 22.9. eli heti tässä postauksessa mainitun viikonlopun jälkeen.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *