Kevätruokaa uudesta ja vanhasta sadosta | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Kevätruokaa uudesta ja vanhasta sadosta

Vihersalaatti ruohosipuli-piparjuurivinaigrettella

Tämä on se aika vuodesta, jolloin edellisvuoden ja uuden kauden sato lyövät kättä. Edellisen kasvukauden viimeiset vihannekset kaivetaan esille kellarista tai pakastimesta, kasvimaalle syksyllä jääneet mukulat otetaan talteen ja uutta satoa saadaan monivuotisista vihanneksista.

Maa-artisokka on niitä juureksia, joita usein jää syksyllä kasvimaalle. Eikä se ole mikään ongelma, sillä parhaiten maa-artisokan mukulat säilyvät niillä sijoillaan, maan uumenissa lähellä nollan lämpötilaa. Mutta jos maa-artisokan haluaa keväällä ottaa käyttöön niin pitää olla vikkelä: maan lämpötilan noustua riittävästi mukulat alkavat kehittyä ja mukuloiden laatu kärsii. Kannattaa siis kaivaa ne esiin heti kun maa on sula, erotella tarpeellinen määrä mukuloita uudelleen istutettaviksi, ja ottaa loput käytettäväksi keittiössä.

Piparjuuri on toinen monivuotinen juurikasvi, joka istutetaan viimeistään keväällä uudelleen. Siinä samassa voi ylimääräiset juurenpalat käyttää hyväkseen ruuanlaitossa. Piparjuuren tuliset aromit ja vitamiinit – piparjuuri sisältää muun muassa paljon C-vitamiinia – tekevät siitä erityisen arvokkaan lisän meidän pohjoisen ihmisten talvi- ja kevätruokavalioon.

Onneksi keväällä ei kuitenkaan tarvitse olla pelkästään edellisvuoden sadon varassa: jos monivuotisille kasveille on varattu oma nurkkansa kasvimaalta, niin nyt voi korjata satoa muun muassa monivuotisista sipuleista kuten pilli-, ruoho-, ilma- ja kiinansipulista. Myös tarhasuolaheinä ja erilaiset hierakat työntävät lehteä jo aikaisin keväällä. Kun ottaa käyttöön myös aikaiset villiyrtit kuten joka puutarhan riesan vuohenputken, niin tuoretta vihreääkin on saatavilla ihan omasta takaa!

Punajuuripiirakka

Punajuuripiirakka

Reseptikokoelmastamme löytyy monta reseptiä vuohenputken ja maa-artisokan ystäville, kuten esimerkiksi toissa vuoden pääsiäiseen laatimamme maa-artisokkaruuat tai vapunviettoon sopivat piknik-ohjeet vuohenputken ystäville. Tänä keväänä olemme kokeilleet, mitä uutta voisi tehdä varastossa säilyneistä juureksista. Niistä voi tehdä esimerkiksi ranskalaistyyppistä ruokaisaa piirakkaa eli quiche’a. Itse käytimme siihen punajuurta ja punasipulia sekä sinihomejuustoa – ihanaa!

Vuohenputkea ja papuja

Vuohenputkea ja papuja

Viime kesä oli niin lämmin ja pitkä, että omia papuja riitti kuivatettavaksi asti; viimeiset niistä käytimme vasta nyt keväällä marinoituina vuohenputken kera. Keväisen aterian viimeisteli raikas vihersalaatti suolaheinästä, hierakoista, vuonankaalista ja vuohenputkesta, joka höystettiin ruohosipulilla ja piparjuurella maustetulla vinaigrettella.

Katso reseptit

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *