Sesonkiherkku: raparperikompotti | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Sesonkiherkku: raparperikompotti

Raparperi yrttimaalla

Opettelimme tekemään kauden kasviksesta raparperista erilaisia kompotteja eli perinteisiä jälkiruokia, joissa raparperi kypsennetään sokeriliemessä.

Pari viikkoa sitten Tallinnan matkalla saimme ravintola Leib’issä herkullista jälkiruokaa: raparperivanukasta raparperikompotissa. Erityisesti kompotti miellytti meitä, koska raparperinpalat oli kypsennetty juuri sopivan pehmeiksi mutta ei kuitenkaan mössöksi asti. Meillä on tavattu tehdä raparperista soseita ja hilloja, mutta nyt päätimme kokeilla onnistuisimmeko valmistamaan siitä hieman hienostuneempaa jälkiruokaa Leib’in tyyliin.

Annoksessa viehätti myös se että kompotin liemi oli viehkosti mintun makuista. Raparperia tulee liian harvoin maustettua, koska se on ilmankin niin maukasta. Joskus on kuitenkin kiva saada ruokiin vaihtelua ja mikäs sen parempi idea kuin käyttää oman puutarhan yrttejä! Vaihtoehtoisesti voisi myös käyttää itämaisia mausteita niin kuin vaniljaa, kanelia, inkivääriä ynnä muita – onhan raparperi itsekin kotoisin ”itäisiltä mailta”.

Valmistamme kompotin mielellään raparperin omaan liemeen, vettä lisäämättä. Raparperihan on suurimmaksi osaksi vettä! Jotta raparperi ei menisi täysin soseeksi, vettä ei kuitenkaan kannata erottaa keittämällä, vaan raparperinpalojen annetaan seistä joitakin tunteja sokeriin sekoitettuina. Sillä tavoin niistä erottuu sopivasti nestettä lientä varten. Toki joskus raparperi saattaa olla normaalia kuivempaa, esimerkiksi pitkien poutasäiden jälkeen tai kuivassa paikassa kasvaessaan. Raparperi kuivuu myös säilytyksen aikana. Parasta olisi jos voisi käyttää juuri korjattuja raparperinvarsia.

Kompotit voi käyttää jälkiruokina jäätelön tai muiden maitotuotteiden kanssa, mutta tällä tavoin mehevöitetyt raparperinpalat voi myös käyttää leivonnassa ja liemi taas on mainiota makusiirappia vaikkapa juomia ajatellen!

Raparperikompottia Leib'in tapaan

Raparperikompottia Leib’in tapaan

Mintunmakuinen raparperikompotti

Tämä ohje on kehitelty ravintola Leib’in esimerkin mukaisesti erilaisista perinteisistä kompottiresepteistä käyttämällä minttua mausteena. Mikä tahansa minttulaji varmaan toimii, mutta ainakin omenaminttu oli nappiin osunut valinta! Mintun sijaan maustamiseen voi kokeilla muitakin yrttejä kuten esimerkiksi sitruunamelissaa. Jos on sydänkeväällä muistanut kerätä pieniä kuusenkerkkiä ja säilönyt niitä sokeriin, niin nyt on tilaisuus käyttää sekä kerkät että sokeri kompotinvalmistukseen.

Raparperikompottia uunissa

Raparperikompottia uunissa

Raparperikompotti uunissa

Tämä resepti on peräisin legendaarisen Christopher Lloydin kirjasta ”Gardener Cook”. Kompotti maustetaan appelsiinilla ja Lloyd lisää lopputulokseen vielä pari banaania sekä ruokalusikallisen rommia. Meidän mielestä ohje toimii ilman lisäyksiäkin, mutta jos juhlavampaa jälkiruokaa haluaa niin miksei kompottiin voi lisätä banaania tai vaikkapa mansikoita sekä tilkan rommia tai sitruslikööri Cointreau’ta tai muuta mieleistä likööriä. Katkerat aromit taittavat hyvin raparperin hapokkuutta.

Valmistimme kompotin palmusokerista, joten siitä tuli tummaa ja karamellista. Valkoista sokeria käyttämällä tätäkin ohjetta käyttämällä saa vaaleampaa ja tavallaan ”hienostuneempaa” kompottia.

Katso reseptit

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *