Olemme puutarhassa

Monivuotiset vihannekset antavat kevään ensimmäiset elonmerkit kasvimaalla. Niistä saa satoa jo silloin kun yksivuotisia vasta kylvetään.

Kasvimaalta kannattaa varata kolkka monivuotisille vihanneksille. Se voi olla vaikkapa kulmaus, joka jää kesällä hieman varjoon. Keväällä kun puut ja pensaat ovat paljaita, valoa riittää vaatimattomammallekin paikalle ja silloin monivuotiset ovat kasvimaan kuninkaita!

Seuraavassa on lista meidän suosikeistamme monivuotisten vihannesten joukossa. Moni näistä on jo ollutkin kuukauden kasvina; artikkelit löytyvät kasviosta, sieltä saa tarkempaa tietoa muun muassa viljelykokemuksistamme.

Pinaattihierakka aikaisin keväällä

Pinaattihierakka

Meidän kasvimaalla saadaan aivan ensimmäisenä satoa pinaattihierakasta (Rumex patientia). Se kuuluu tatarkasveihin, joten se on sukua muun muassa suolaheinälle. Joskus sitä kutsutaankin myös vihannessuolaheinäksi. Nimensä mukaisesti pinaattihierakkaa voi käyttää kuin pinaattia lehtivihanneksena. Ei sen maku vedä vertoja aidolle pinaatille, mutta keväällä kun tuoretta vihreää ei ole muuten saatavilla pinaattihierakka on tervetullut lisä ruokapöytään! Meidän kokemuksemme mukaan se on jopa nopeampi versomaan kuin useimmat villivihannekset ja ‑yrtit.

Olemme aikoinaan hankkineet pinaattihierakan siemenet Maatiaiselta, jonka siemenluettelosta se vieläkin löytyy. Maatiaisen pinaattihierakka on lajikenimeltään Fredrika, sillä kanta on peräisin J. L. Runebergin kotimuseon puutarhasta. Fredrika Runeberg oli paitsi torttumaakari myös puutarhaihminen – kannattaa käydä museossa Porvoossa kesäaikaan, sillä puutarha on kunnostettu Runebergien aikaiseen asuunsa!

Pinaattihierakan viljely on helppoa: ainakin meidän savisella palstallamme se kukoistaa vuodesta toiseen ilman sen kummempaa hoitoa. Olemme kylväneet sitä noin puolen metrin rivin ja se riittää mainiosti sen ajan kuin muita lehtivihanneksia ei ole käytettävissä. Ehkä vähemmälläkin pärjäisi, yhdestä kolmeen olisi varmaan sopiva määrä taimissa laskettuna. Kuten muidenkin tatarkasvien kuten suolaheinän ja raparperin kohdalla, kukkavarret kannattaa leikata pois jos haluaa jatkaa lehtien satokautta.

Piparjuuri herää

Piparjuuri

Syksyn lisäksi kevät on piparjuuren (Armoracia rusticana) sesonkia: jos ei tullut syksyllä sadonkorjuun yhteydessä istutettua piparjuurta uudelleen sen voi tehdä heti maan sulettua kaivukuntoon. Samalla voi korjata ylimääräiset juuret käyttöön.

Viime keväänä blogissamme oli puhetta siitä kuinka tähän aikaan edellisvuoden ja uuden kauden sato lyövät kättä. Siinä yhteydessä olivat esillä myös piparjuuren tuliset aromit ja hyödylliset vitamiinit, jotka tekevät siitä erityisen arvokkaan lisän Pohjolan ihmisten talvi- ja kevätruokavalioon. Entisaikoihin piparjuuri taisi olla ratkaisevassa asemassa esimerkiksi keripukin (eli C-vitamiinin puutoksen) torjunnassa. Kun nykyään niin monet ovat tykästyneet esimerkiksi chilin ja wasabin kaltaisiin tulisiin makuihin niin voisi kuvitella, että piparjuurikin miellyttäisi useimpia. Piparjuuri on sukua retikoille eli sen polttava aromi on peräisin sinappiöljystä.

Piparjuurta lisätään vain kasvullisesti eli alkuun päästäkseen pitää hankkia jostain tukeva piparjuuren juuri. Kannattaa kysellä vaikkapa palstanaapurilta; itse hankimme piparjuuren muutama vuosi sitten Stadin puutarhurilta. Juuri on syytä istuttaa johonkin kasvimaan syrjäiseen kolkkaan, jossa se saa rehottaa rauhassa vuodesta toiseen. Piparjuuresta tulee helposti ikävä rikkaruoho, jos juurenpalasia jää maahan – niin kuin niitä aina tuppaa jäämään. Ehkei siis kannata siirrellä piparjuurta paikasta toiseen, vaan antaa sen jäädä kerran valitulle kasvupaikalle.

Syksyllä juurakko kaivetaan ylös, irrotetaan sivujuuret ja istutetaan yksi tukeva ja suora juuri takaisin. Ylimääräiset juuret säilytetään talouskellarissa, jossa ne pysyvät hyvinä yllättävän pitkään. Vaihtoehtoisesti juuret voi kuoria ja leikata noin tuuman mittaisiksi pätkiksi, jotka pakastetaan. Hieman kohmeisina niitä on helppo raastaa ja käyttää ruuanlaitossa. Piparjuurta ei pidä keittää, vaan sen lisätään valmiiseen ruokaan tai käytetään kylmissä kastikkeissa ja salaateissa. Oma suosikkimme on turkkilainen jogurtti, johon on lisätty maun mukaan piparjuuriraastetta. Se sopii varsinkin rasvaisten kalaruokien kuten lohen höysteeksi!

Tarhasuolaheinärivi herää

Suolaheinä

Tarhasuolaheinästä (Rumex rugosus) oli puhetta muutama vuosi sitten, kun se oli kuukauden kasvina. Kuten edellä jo oli puhetta, suolaheinät ovat pinaattihierakan ja raparperin tavoin tatarkasvien heimoa – itse asiassa monivuotisista vihanneksista useat näyttävät kuuluvan tähän kasviheimoon! Myös suolaheinä puskee esille kylmästä maasta jo aikaisin keväällä kun kasvimaalla muuten on autiota.

Suolaheinän meriittejä ovat – kuten nimestäkin voi päätellä – hieno suolainen ja hieman sitruunainen aromi. Se tekee myös suolaheinästä hyvän kyytipojan kalaruuille. Itse saatamme ”paketoida” kalafileen tai jopa kokonaisen kalan suolaheinän lehdillä ja kypsentää sen lempeästi höyryttämällä tai matalassa lämpötilassa uunissa. Suolaheinäsilppua voi myös lisätä tuohon edellä mainittuun turkkilaisesta jogurtista tehtyyn kastikkeeseen yhdessä piparjuuriraasteen kanssa, maut sopivat hyvin yhteen!

Myös suolaheinän viljely on vaivatonta, puolesta metristä metriin on pituutta meidän suolaheinärivillämme, josta riittää satoa kaikkiin tarpeisiimme. Tarhasuolaheinää hankalampi viljeltävä on kilpisuolaheinä (Rumex scutatus), jota olemme parina viime kesänä kokeilleet vaihtelevalla menestyksellä. Se ei ole aivan yhtä talvenkestävä kuin tarhasuolaheinä, vaan osa taimista katoaa talven aikana. Kilpisuolaheinä on tarhasuolaheinän hienompi serkku, jota arvostetaan erityisesti ranskalaisessa keittiössä.

Maa-artisokan sadonkorjuuta

Maa-artisokka

Joku voi ihmetellä, mitä tämänhetkinen kuukauden kasvimme maa-artisokka (Helianthus tuberosus) tekee tässä luettelossa, koska sitä yleensä viljellään yksivuotisena, kuten perunaa. Maa-artisokka on kuitenkin monivuotinen kasvi. Sen huomaa jos jättää maa-artisokan korjaamatta syksyllä: keväällä kasvi jatkaa elämäänsä käyttäen mukuloihin keräämänsä vararavinnon.

Piparjuuren tavoin myös maa-artisokasta voi muodostua ikävä rikkaruoho kasvimaalle, sehän on luonnollinen seuraus siitä, että kyse on monivuotisesta kasvullisesti lisääntyvästä kasvista. Meillä kuitenkin viljellään maa-artisokkaa pari riviä samassa nelivuotisen viljelykierron lohkossa kuin perunaa, mikä tarkoittaa että paikka vaihtuu vuosittain. Maa-artisokan taimia ilmestyykin silloin tällöin papupenkkiin, joka seuraa perunapenkkiä viljelykierrossa. Mutta onneksi pavut kylvetään verrattain myöhään, joten maa-artisokan taimet ehditään bongata jo ennen sitä ja kitkeä pois!

Ruohosipuli autiolla kasvimaalla

Ruohosipuli ja muut monivuotiset sipulit

Monivuotisia sipuleita olemme hehkuttaneet monessa eri yhteydessä. Myös sipulit (Allium) ovat tavallaan kaikki monivuotisia, sillä ne jatkavat elämäänsä paitsi siemeniä tai itusilmuja kehittämällä myös talvehtimalla turpean lehtikannan (eli sipulin) avulla. Keväällä on ihana nähdä sipuleiden lehtien työntyvän ensimmäisten joukossa maasta ja korjata aikaista satoa aterioita piristämään!

Ruohosipuli on tutuimpia monivuotisista sipuleistamme eikä ihme, onhan se kaikista monivuotisista sipuleista varmaankin käyttökelpoisin. Ruohosipulia täytyy siis olla kasvimaalla riittävän iso mätäs. Taannoin oli blogissa puhetta siitä, että raa’an kepasipulin maku (varsinkin jälkimaku) ei miellytä kaikkia. Silloin kannattaa panostaa lehtisipuleihin, joita voi suruttomammin käyttää muun muassa salaatteja ja muita kypsentämättömiä ruokia maustamaan.

Monivuotisen sipulit pärjäävät monenlaisilla kasvupaikoilla, mutta kuivassa ja laihassa maassa sato jää pieneksi.

Keväisiä lipstikanversoja

Lipstikka

Joku voi myös ihmetellä sitä, mitä lipstikka eli liperi (Levisticum officinale) tekee tässä listassa, onhan kyse monen mielestä lähinnä yrtistä eikä vihanneksesta. Näinhän se usein mielletään, mutta meillä lipstikkaa käytetään myös vihanneksena: lipstikan aromi muistuttaa paljon selleriä, joten sillä voi monessa yhteydessä korvata sellerin ruuanlaitossa. Lehtien lisäksi lipstikan varsia voi käyttää kuin varsiselleriä, tosin pienempinä määrinä koska maku on todella voimakas! Kun sekä varsisellerin että mukulasellerin viljeleminen on jokseenkin työlästä, lipstikka on hyödyllinen korvike sellerinmausta pitäville. Makujen samankaltaisuus selittyy sillä, että lipstikka ja sellerit kuuluvat samaan sarjakukkaiskasvien heimoon, niin kuin niin monet muutkin viljelykasvit kuten porkkana, palsternakka, persilja ynnä muut – ehkä lipstikan aromissa voi aistia jotain näistä muistakin?

Yksi lipstikkakasvi riittää mainiosti ainakin meille, sillä kasvi on todella isokokoinen, roteva ilmestys, reippaasti yli metrin korkuinen kukkiessaan. Tilaa lipstikalle pitää siis varata riittävästi! Kannattaa kysellä palstanaapureilta taimia, sillä ne jotka eivät pidä sellerin aromista eivät välttämättä löydä kasville käyttöä…

Kukkavarret kannattaa leikata pois jos haluaa varmistaa runsaan lehtisadon. Muutoin lipstikan viljely on varsin vaivatonta ainakin kosteutta pidättävässä maassa. Laihassa kasvupaikassa ei voi odottaa yhtä runsasta satoa.

Raparperi keväällä

Raparperi

Myös raparperi (Rheum × cultorum) on ollut meillä kuukauden kasvina. Näihin aikoihin vuodesta raparperin turpeat punaiset lehtisilmut alkavat työntyä maasta ja jos haluaa nopeuttaa ensimmäistä sadonkorjuuta, raparperin voi peittää esimerkiksi ämpärillä. Sen alla pimeässä ja suojaisassa ilmanalassa ensimmäiset versot kasvavat nopeasti ja niistä tulee kauniin vaaleita, miedon makuisia ja rapeita. Tällaiset nuoret versot ovatkin mitä paras sesonkiherkku näin varhaiskeväällä! Mutta maistiaisten jälkeen kasvi on syytä jättää rauhaan, jotta kesälläkin saa hyvän raparperisadon.

Raparperi on meille Pohjolan asukeille aivan ehdoton viljelykasvi, koska se korvaa alkukaudesta tuoreiden hedelmien ja marjojen puutetta. Kun mansikat kypsyvät, raparperikausi julistetaan päättyneeksi, kenties tekemällä niistä yhdessä herkullista hilloa sesongin vaihtumisen kunniaksi… Yksi iso raparperipehko riittää, jos sen kunnosta pitää huolta lisäämällä keväällä lannoitteeksi karjanlantaa ja/tai kompostimultaa sekä kastelemalla kuivina aikoina.

Yleensähän raparperi hankitaankin taimena, mutta voi sitä kasvattaa myös siemenestä. Sillä tavoin on mahdollista saada harvinaisempaa lajiketta tai kantaa edustava raparperi. Esimerkiksi Maatiaisella on myynnissä viittä eri raparperikantaa, jotka ovat peräisin eri puolelta Suomea.

Köynnöspinaatti (Hablitzia tamnoides), Westersin Puutarha, Kemiö

Uusia tuttavuuksia?

Edellä mainitut ovat meidän suosikkejamme, mutta toki kiinnostavia monivuotisten vihanneksia on muitakin. Itsekin kokeilemme jatkuvasti uusia, eihän sitä muuten tiedä mitä kannattaa viljellä ja mitä ei! Tänä keväänä ostimme puutarhamessuilta Hyötykasviyhdistyksen osastolta muun muassa köynnöspinaatin (Hablitzia tamnoides) ja merikaalin (Crambe maritima) siemeniä, niistä tulee tämän kauden kokeilulajimme.

Monivuotisena köynnöksenä köynnöspinaatti olisi hauska lisä kasvimaan muuten matalahkoon valikoimaan ja säästäisi samalla tilaa levittäytymällä ylöspäin. Viereisen kuvan köynnöspinaatti kasvaa Westersin puutarhassa Kemiössä.

Merikaalin makua pidetään hienona, joten olisi mukava päästä sitä maistelemaan. Kun jalostetut kaalit ovat lehtikaalia lukuun ottamatta hieman hankalia viljeltäviä, voisi olla hyödyllistä löytää niille helppo vaihtoehto.

Sekä köynnöspinaatti että merikaali vaativat itääkseen kylmäkäsittelyn tai ainakin hyötyvät siitä, joten kylvöillä alkaakin olla kiire…

Mitkä ovat sinun suosikkisi monivuotisten vihannesten joukossa?