Suorakylvöjen aika | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Suorakylvöjen aika

Harmonia vallitsee maailmankaikkeudessa

Alkavan istutusajan ohjelmassa ovat aikaiset kylvöt suoraan kasvimaalle. Kuu- ja kylvökalenterin mukainen istutusaika alkaa sopivasti 23.4. eli (Pyhän) Yrjön päivänä, joka on perinteisesti ollut tärkeä toukopäivä suuressa osassa kristikuntaa; merkitseehän pyhimyksen nimi Georgios kreikaksi maanviljelijää. Toinen maanviljelyksen kannalta tärkeä pyhimys on Markus (25.4.), jonka päivän säistä on ennustettu tulevia kelejä: ”jos Markun varpaat palelee niin tulee kylmä kesä”. Onneksi myös Pyhän Valpurin päivän eli vapun säähän pätee kansanperinteen mukaan sama, joten luonnolla on lähiviikkoina kolme tilaisuutta tuottaa hyviä enteitä kesän säiden varalle!

Meillä Suomessa ei ennen vanhaan vielä huhtikuussa ollut toukojen aika, vaan Yrjön päivänä oli tapana päästää karja ulos talven jälkeen. Ilmaston lämmetessä vaikuttaa kuitenkin siltä, että toukotyöt ovat meilläkin aikaistumassa huhtikuulle, vastaamaan jotakuinkin perinteistä Keski-Euroopan aikataulua – jossa puolestaan saadaan heittää romukoppaan vanhat viljelysäännöt!

Mutta lukeepa perinteistä almanakkaa, taivaankappaleisiin perustuvaa kalenteria tai suurta luonnonkirjaa, niin nyt on ainakin eteläisessä Suomessa aika aloittaa toukotyöt. Kevät on pienestä arkailusta huolimatta edistynyt sen verran pitkälle, että meidän kasvimaalla maa on lämmennyt sopivaksi kasveille, joiden viljelyohjeissa sanotaan että ne kylvetään ”aikaisin keväällä” tai ”maan kuivahdettua”. Pintamaa on itse asiassa jo rutikuiva, mutta onneksi kosteutta vielä riittää syvemmällä!

Istutusajan suunnitelma

Alkava istutusaika kestää vapun jälkeiselle viikolle ja se jakaantuu seuraavasti:

  • kukkapäiviä on tällä viikolla torstaista lauantaiaamupäivään kello 11 asti sekä 4.5.
  • lehtikasveille sopivia kylvöaikoja on tulevana viikonloppuna lauantai-iltapäivästä kello 12 lähtien ja koko sunnuntai sekä 5.5. ja 6.5. kello 14 jälkeen
  • hedelmäkasveille suotuisia ajanjaksoja ovat 27.–29.4. ja 6.5. aamupäivällä
  • juuripäiviä ovat 30.4. ja 1.–3.5.
Esikasvatusta vessapaperirullissa

Esikasvatusta vessapaperirullissa

Kuten näkyy, kukka- ja hedelmäkasveille suotuisia aikoja on vähänlaisesti. Mutta toisaalta nämä molemmat ajat sopivat tyypillisesti samoille kasveille; onhan kukinta olennaista hedelmien muodostumiselle ja kukkakasveja usein viljellään myös hedelmiensä eli siementen vuoksi. Jos siis tulee kiire voi vallan hyvin tukeutua sekä kukka- että hedelmäpäiviin vaikkapa härkäpavun ja herneen kylvämisessä. Niitä aiomme itse kylvää jo tulevalla istutusajalla, koska ne eivät kärsi viileästä maasta samalla tavalla kuin tarhapavut, joiden kylvämisen aika on vasta myöhemmin.

Myöskään ruusupapua ei voi vielä kylvää suoraan kasvimaalle, eikä se ylipäänsä ehdi tuottaa satoa suoraan kasvimaalle kylvettynä ainakaan meidän viileähköllä palstallamme. Ruusupapu (Phaseolus coccineus) on eri papulaji kuin pensas- ja salkopavut, jotka kuuluvat tarhapapuihin (Phaseolus vulgaris). Se tarvitsee suojaisamman kasvupaikan ja enemmän lämpöä kuin tarhapavut. Ruusupavun palot ovat huippuherkullisia, joten niitä tekisi kovasti mieli. Ajattelimme tänä vuonna esikasvattaa muutamia taimia ja kokeilla, onnistuisiko sato sillä tavoin. Ostimme kevätmessuilta prinsessa Dianan mukaan nimetyn lajikkeen Lady Di siemeniä, jotka on alkavalla kaudella tarkoitus kylvää vessapaperirullista tehtyihin potteihin. Toivottavasti päästään syksyllä maistelemaan tuoreita, rapeita ruusupavun palkoja!

Myös kurkku sekä talvi- ja kesäkurpitsat ovat esikasvatusvuorossa tulevan kauden kukka- tai hedelmäpäivinä. Setä Sininen kylvää kurpitsakasvit maitopurkkeihin, sillä tavoin ne saavat syvän kasvualustan. Myös esikasvatetut chilintaimet kaipaavat istuttamista isompiin ruukkuihin.

Kesäkurpitsan taimia esikasvatusta maitopurkissa

Kesäkurpitsan taimia esikasvatusta maitopurkissa

Lehtikasvienkin osalta kaudesta tulee vilkas. Kuten aiemmin oli puhetta, olemme kylväneet esikasvatusta varten keräsalaatteja sekä lehtikaaleja; osa niistä täytyy varmaan koulia isompiin potteihin ellei sää sattuisi muuttumaan selvästi kesäisemmäksi vapun tienoilla. Kuka tietää, äitienpäiväähän on usein vietetty jopa helteisessä säässä…!

Mutta suoraan ulos ajattelimme joka tapauksessa kylvää nopeampikasvuisia lehtisalaatteja sekä vihanneskrassia ja rukolaa. Yrteistä persilja, kirveli ja tilli ovat ajankohtaisia. Messuilta ostamamme köynnöspinaatin siemenet ovat olleen muutaman viikon pakastimessa kylmäkäsittelyssä, pian nekin päätyvät multaan.

Salaatit kasvusäkissä

Salaatit kasvusäkissä

Perinteisiä aikaisin kylvettäviä juurikasveja ovat monet juurekset kuten porkkana, palsternakka, juuripersilja sekä retiisi ja retikka – mutta ei kuitenkaan punajuuri, joka ryhtyy helposti kukkimaan kylmässä säässä. Punajuuri ja sen sukulainen mangoldi ovat kylvövuorossa sydänkeväällä. Sen sijaan sipulit kasvavat koleistakin kevätkeleistä huolimatta, joten istukkaiden istuttaminen on vuorossa tällä kaudella.

Perunan mukulat aiomme ottaa idätettäviksi vappuviikonloppuna ja maahan ne istutetaan toukokuun loppupuolella. Ennen vanhaan perunaa koskeva viljelysääntö oli, että istuttaminen tapahtui Kustaan päivänä, joka on vasta kesäkuun kuudentena. Nykyäänhän varhaisperunaa on opittu odottamaan kauppoihin jo juhannukseksi tai jopa lakkiaisviikonlopuksi. Ovat ajat muuttuneet… Me maltamme kuitenkin odottaa omia uusia perunoita heinä–elokuulle, sillä mikään ei vedä vertoja tuoreille, omalta kasvimaalta suoraan kattilaan kannetuille uuden sadon perunoille!

Perunat on pantu itämään

Perunat on pantu itämään

Vastakaikua

    Anneli Autio · Toukokuun 6. päivänä 2015 klo 15.57

    Asun Raahessa pohjoisen kylmissä tuulissa ja olen kasvattanut useina vuosina jo ruusupapua. Kylvän suoraan istutuslaatikkoon ja ruukkuihin peittäen aluksi harsolla. Joka vuosi olen saanut hyvän sadon ja kukinta on ollut upea! Aiemmin esikasvatin, mutta näin kasvit säästyvät siirtostressiltä eikä tarvitse sopeutua uusiin olosuhteisiin.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *